Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Kiertoliittymän suunnittelu on aloitettu Valtakadun liittymään Kannuksen keskustassa (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistänyt yhdessä Kannuksen kaupungin kanssa tiesuunnitelman laatimisen kiertoliittymän tekemiseksi Valtakadulle (maantie 775) Kannuksen keskustaan. Kiertoliittymää suunnitellaan Valtakadun (maantie 775), Pappilankadun (maantie 7540 ja Kleemolankadun (maantie 18080) liittymään.

Hankkeen tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen maanteiden nelihaararisteyksessä. Tiesuunnitelman alustavat toimenpiteet ovat kiertoliittymä kevyen liikenteen järjestelyineen sekä tievalaistuksen ja viitoituksen uusiminen liittymäalueella.

Tiesuunnittelun yhteydessä Kannuksen kaupunki tekee tarvittavat muutokset asemakaavaan, koskien kiertoliittymän tilantarvetta sekä mahdollisia teiden hallinnollisia muutoksia.

Suunnittelun edetessä pidetään kansalaisille tarkoitettu yleisötilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia asianosaisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Yleisötilaisuudesta tiedotetaan erikseen.

Hankkeen toteuttamisaikataulusta ei ole tehty päätöksiä.

Lisätietoja suunnittelusta:

  • Ari Perttu, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 040 538 7594
  • Tapio Erkkilä, Kannuksen kaupunki, puh. 044 4745 250
  • Esa Nyrhinen, WSP Finland Oy, puh. 0400 161 857

 


Regional information