Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Riukuaitatalkoot perinnemaisemassa Hiidenmaan torpalla Neitvuoren kupeessa Mikkelissä 5.6.2014 (Etelä-Savon ELY-keskus)

Tervetuloa kaikille avoimiin talkoisiin oppimaan perinteisiä kädentaitoja aidossa perinneympäristössä!

Riukuaitatalkoot järjestetään Mahdollisuutena Maisema -hankkeen ja Metsähallituksen luontopalveluiden yhteistyönä torstaina 5.6.2014 klo 9.00 alkaen Mikkelin Anttolassa Hiidenmaan torpalla (Neitvuorentie 660). Hiidenmaan torppa sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella aivan Neitvuoren juurella Saimaan Luonterin rannalla. Alue kuuluu Luonterin Natura 2000 -alueeseen. Savolaisen riukuaidan mestari Matti Partio Ristiinasta opastaa perinteisen riukuaidan teossa. Talkoiden yhteydessä on uintimahdollisuus. Anttolan maa- ja kotitalousseura keittää talkookahvit. Mukaan voi lisäksi ottaa omaa evästä ja juomista. Mukaan voi ottaa myös oman vesurin ja työhansikkaat. Metsähallituksen luontopalvelut huolehtii talkoolaisten tapaturmavakuutuksista. Mukavan ja hyödyllisen tekemisen lisäksi on tarjolla tietoa niityistä ja perinnemaisemista ja niiden hoidosta sekä ympäristömme haitallisista vieraslajeista. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 30.5.2014 mennessä: projektisuunnittelija Hanna Suominen, p. 0295 024 230, [email protected].

Hiidenmaan tilan niityt uudelleen hoitoon

Hiidenmaan tila on tyypillinen suomalainen pienviljelystila järven rannalla. Alue on ollut viimeksi viljeltynä ja laidunnuksessa viime sotien aikaan. Tällöin Hiidenmaan maatilan omistajat ovat muuttaneet pois alueelta Pihlajasaloon ja sen jälkeen tilalla on ollut vuokralaisia. Hiidenmaan tilan niityiltä on kerätty heinää vuoteen 2004 asti. Hiidenmaan torppa on rakennettu 1900-luvun alussa. Torppa niittyalueineen on hankittu hiljattain luonnonsuojelutarkoitukseen valtiolle ja torppa on siirtynyt Metsähallituksen omistukseen. Torppa pihapiireineen on tarkoitus kunnostaa matkailukäyttöön. Tilan niityt otetaan nyt uudelleen hoitoon ja ne on tarkoitus pitää avoimina laidunnuksen avulla. Laiduneläimet hoitavat perinnemaisemia. Ilman säännöllistä hoitoa, kuten laiduntamista tai niittämistä, perinnemaisemat kasvavat helposti umpeen ja kasvilajisto köyhtyy, kun typpeä suosivat kasvit valloittavat varsinaisten niittykasvien kasvupaikkoja. Riukuaitatalkoilla rakennetaan perinteistä aitaa torpan pihapiiriin. Metsähallitus rakentaa myöhemmin niitylle aidat, jotta alue voidaan ottaa laidunnukseen. Hiidenmaan tilan niittyjen hoidon tavoitteena on palauttaa alueelle perinnebiotooppiarvoja. Laidunnuksen myötä perinneympäristö säilyy avoimena ja niittykasvillisuus lisääntyy. Torpan pihasta lähtevät Hiidenmaan retkeilyreitit, jotka vievät vanhoihin metsiin ja Neitvuoren laelle. Neitvuorelta aukeavat huikeat vesistömaisemat Saimaan Luonterille ja Siikavedelle.

Riukuaidan tekoa. Kuva: Saara Ryhänen

MAMA-hanke

MAMA -hankkeen tavoitteena on turvata ja edistää maaseutumaiseman ominaispiirteiden ja maatalousalueiden luonnon biologisen monimuotoisuuden säilymistä Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa. Hankkeella halutaan lisätä maaseutumaiseman arvostusta sekä innostaa maanomistajia, viljelijöitä, yhdistyksiä, yrityksiä ja muita toimijoita hoitamaan maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta maaseudulla. Hankkeen toiminta-aika on 1.2.2013–31.12.2014 ja sitä rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Etelä-Savon ja Keski-Suomen ELY-keskukset.

Lisätietoa MAMA-hankkeesta Etelä-Savossa: Hankevastaava Leena Lahdenvesi-Korhonen, p. 0400 875 326, leena.lahdenvesi-korhonen(at)maajakotitalousnaiset.fi

Lisätietoa talkoista:

Projektisuunnittelija Hanna Suominen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4230, hanna.suominen(at)ely-keskus.fi.

                  

   

 


Regional information