Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Uusia viehekalastusalueita Haukivedelle, Kermajärvelle ja Kolovedelle (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savon viehekalastusmahdollisuudet paranevat kesäkuun alusta, kun kolme uutta lupa-aluetta aloittaa toimintansa. Osakaskuntien ja Metsähallituksen yhteistyönä muodostui Kermajärvelle 9 000 hehtaarin, Kolovesi - Enonvedelle 9 000 hehtaarin ja Haukivedelle lähes 20 000 hehtaarin viehelupa-alueet.

Viehelupa-alueiden perustaminen eteni nopeasti, koska kalastusalueet, osakaskunnat ja Metsähallitus suhtautuivat asiaan myönteisesti. Hanketta rahoitti ja työpanosta tarjosi Etelä-Savon ELY-keskuksen koordinoiman ja EU:n osarahoitteisen Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke. Lisätietoja säännöistä, lupien hinnoista ja lupa-aluekarttoja on saatavilla kalastusalueiden verkkosivuilta ja paikallista myyntipisteistä. Hankkeen rahoituksella perustettiin kalastusalueiden Internet-sivuja ja tuotettiin materiaalia kalastajille.

Vastuullista viehekalastusta

Haukiveden viehekalastusalueella on erinomaiset kuhakannat. Lisääntynyt virkistyskalastus ja kesäasukkaiden kasvanut määrä on luonut kysyntää yhtenäiselle viehelupa-alueelle. Nyt perustettuun viehekalastusalueeseen liittyivät lähes kaikki vesialueen omistajat ja näin muodostui yhtenäinen lähes 20 000 hehtaarin viehekalastusalue. Kalastussääntöinä on kirjattu lupaehtoihin mm. rasvaevällisten kalojen vapauttamispakko 2015 vuodesta alkaen, saaliskiintiöt ja vaparajoitukset sekä kolmen koukun suositus

Kermajärven lupa-alue kattaa lähes koko järven ja uusilla kalastussäännöillä pyritään turvaamaan Heinävedenreitin uhanalainen Vuoksen järvitaimenkanta. Uusina sääntöinä on kirjattu lupaehtoihin muun muassa rasvaevällisten lohikalojen vapauttamispakko, kolmen koukun sääntö kalastuksessa ja saaliskiintiö. Esimerkiksi vaapussa voi käyttää vain yhtä kolmihaarakoukkua tai vastaavasti kolmea yksihaaraista koukkua. Säännöllä pyritään vähentämään alamittaisten ja rasvaevällisten luonnonkalojen vahingoittumista kalastustilanteissa.

Kolovedeltä, Joutenvedeltä ja Enonvedeltä on puuttunut viehelupa-alue. Koloveden kalastusalueen osakaskunnista 15 päättivät perustaa lupa-alueen, joka kattaa Kolovedellä ja Enonvedellä 9000 hehtaaria. Lupa-alueen laajentamiseksi erityisesti Joutenveden osalta kalastusalue jatkaa neuvotteluja vuosien 2014 - 15 aikana vielä 4 -7 osakaskunnan kanssa, jolloin alue voisi täydentyä 4000 – 6000 hehtaaria. Kalastussääntöinä on kirjattu lupaehtoihin muun muassa rasvaevällisten kalojen vapauttamispakko 2015 vuodesta alkaen, saaliskiintiöt ja vaparajoitukset sekä kolmen koukun suositus kalastuksessa.

Vetovoimaa ja matkailutuloja Etelä-Savoon

Etelä-Savon järvissä elää runsaat muikku- ja kuorekannat, jotka tarjoavat petokaloille Suomen sisävesien nopeimman kasvun. Järvikalastuksessa on suuret mahdollisuudet, mutta se vaatii hyvää yhteistoimintaa. Vesialueen omistuksen pirstaleisuuden vuoksi yksittäiset osakaskunnat eivät itsenäisesti muodosta riittäviä lupa-alueita. Alueellisen vetovoimaisuuden lisäämiseksi ja kalalle pääsyn turvaamiseksi on tärkeää, että osakaskunnat tekevät tiivistä yhteistyötä.

Viehekalastajan tärkeät saaliskalat ovat ahven, kuha, hauki ja lohikalat. Tutkimusten mukaan viehekalastaja maksaa jokaista saaliiksi saatua lohikalaa kohden vähintään useita satoja euroja lähialueelle. Vapaa-ajankalastajan tai matkailijan ostokset jäävät alueelle vene-, kalastustarvike-, lupa-, majoitus- ja elintarvikemyynnin kautta lisäten paikallisten elinkeinojen toimintaedellytyksiä ja työllisyyttä. Lisääntyneet lupatulot mahdollistavat tehokasta kalakantojen hoitoa yhdessä kestävän kalastuksen kanssa.

Lisätietoja:

Haukiveden kalastusalue, www.haukivesi.fi, puheenjohtaja Pertti Kuvaja 040 5286 133 ja isännöitsijä Risto Salko 040 5149261

Koloveden kalastusalue, www.kolovedenkalastusalue.fi, puheenjohtaja Jorma Pöllänen 0400 159391 ja isännöitsijä Pasi Pakarinen 044 0258 119

Kermajärven kalastusalue, www.kermajarvi.fi, hallituksen jäsen Pentti Kinnunen 050 3308920 ja isännöitsijä Mikko Kokkonen 0400 845 595

Metsähallitus, eräsuunnittelija Mikko Malin 040 8377 548

Etelä-Savon ELY-keskus, projektipäällikkö Teemu Hentinen 0400 623 207
 

              

       


Regional information