Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Vantaanjoen kalakuoleman syy ei selvinnyt (Uudenmaan ELY-keskus)

Viime viikon lopulla Vantaanjoessa Hyvinkään Vanhanmyllynkosken kohdalla tapahtuneen kalakuoleman syytä ei ole saatu selville. Joessa havaittiin perjantain ja lauantain aikana noin 50 kuollutta kirjolohta.

Maanantaina Vantaanjoen yhteistarkkailuun liittyen vedenlaatua ryhdyttiin seuraamaan automaattisten antureiden avulla Riihimäen Arolamminkoskessa ja Hyvinkään Pajakoskessa. Anturit mittaavat veden happipitoisuutta, lämpötilaa, sähkönjohtavuutta ja sameutta puolen tunnin välein. Veden happipitoisuus on molemmissa mittauspaikoissa ollut hyvällä tasolla, Riihimäellä yli 5 mg/l ja Hyvinkäällä lähes 7 mg/l. Keskiviikkona Vantaanjoen alajuoksulta Oulunkylästä otettiin vesinäyte, jossa happipitoisuus oli yli 9 mg/l. Vedenlaadussa ei muiltakaan osin ole havaittu mitään poikkeavaa.

Viimeviikkoinen kirjolohien istutus Vantaanjokeen oli onnistunut hyvin, ja kalat olivat vaikuttaneet normaaleilta, kun ne laskettiin veteen. Hyvinkään Vesi on tarkistanut, että jätevesiviemärit ja -pumppaamot olivat viime viikolla toimineet moitteettomasti, eikä jäteveden ylivuotoja vesistöön ole tapahtunut.

Kuolleita kaloja ei valitettavasti saatu kerättyä joesta ja toimitettua tutkimuksiin. Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa on mahdollista tutkia kaloja ja selvittää esimerkiksi, onko kaloissa havaittavissa loisia, kalatauteja tai happikadon merkkejä. Kalakuolemia tapahtuu Uudenmaan vesistöissä jonkin verran vuosittain, mutta selvää syytä kalakuolemiin ei useinkaan saada selville.

Uudenmaan ELY-keskus ja Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys seuraavat Vantaanjoen vedenlaatua säännöllisesti vesinäytteiden avulla. Seuraavan kerran vesinäytteitä otetaan ensi viikolla (viikko 24). Vedenlaadun automaattinen seuranta Hyvinkäällä ja Riihimäellä jatkuu syksyyn asti.

Lisätietoja:

  • Uudenmaan ELY-keskus, ylitarkastaja Jaana Marttila, puh. 040-535 9746, sähköposti [email protected].
  • Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys, toiminnanjohtaja Kirsti Lahti, puh. 050-327 0200, sähköposti [email protected].
  • Hyvinkään ympäristökeskus, ympäristötoimen johtaja Mika Lavia, puh. 0400-610 804, sähköposti [email protected].

Regional information