Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Bussiliikenteen matkustajakysely poiki runsaasti ideoita liikenteen kehittämiseksi (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Pohjois-Savon ELY-keskus selvitti lokakuun 2015 aikana alueidensa asukkaiden mielipiteitä bussiliikenteen palveluista ja niiden kehittämistarpeista. Kyselyyn oli mahdollista vastata ELY-keskuksen Internet-sivulla. Kyselystä tiedotettiin sosiaalisessa mediassa ja paikallislehdissä ja sen tuloksia hyödynnetään ELY-keskusten vastuulla olevan, pääasiassa kuntien välillä ajettavan bussiliikenteen kehittämisessä.

Kysely toteutettiin internetkyselynä ja siihen vastasi noin 500 henkilöä Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueelta Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Etelä-Savosta. Vastaajia pyydettiin halutessaan ilmoittamaan kotipaikkansa, jotta ongelmakohtia voidaan tarkastella alueittain.

Kysely tavoitti parhaiten 1) työmatkalaiset, jotka matkustavat bussilla päivittäin tai lähes päivittäin sekä 2) satunnaisesti asiointi- tai vapaa-ajan matkoja tekevät bussimatkustajat. Vastaajat olivat tyytyväisimpiä asiakaspalveluun ja linja-autokaluston laatuun. Eniten vastaajat näkivät kehitettävää bussien aikatauluissa, lippujen hinnoissa sekä reiteistä, aikatauluista ja lipputuotteista tiedottamisessa. Bussiliikenteen palveluille annettiin keskiarvoksi 3,1 (asteikolla 1 = erittäin tyytymätön, 5 = erittäin tyytyväinen). Vuosien 2014–2015 aikana bussiliikenteen palveluiden koettiin säilyneen pääsääntöisesti ennallaan. Myöskään seutu- ja kausilippumatkustuksessa ei koettu tapahtuneen erityistä muutosta vuoden aikana.

Kyselyyn osallistuneet jättivät ilahduttavan runsaasti ideoita ja terveisiä bussiliikenteen kehittämiseksi. Kehittämisideoita saatiin kaiken kaikkiaan reilut 300 kappaletta. Kaikki palautteet ja kehittämisideat luetaan ja ELY-keskus pyrkii ne mahdollisuuksien mukaan huomioimaan kuntien välillä liikennöitävän bussiliikenteen kehittämisessä. Muiden joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten alueilta saadut palautteet tullaan toimittamaan liikenteestä vastaavalle viranomaiselle.

Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin 30 päivän seutu-/kausilippu. Voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti.

Vastaava kysely toteutettiin myös Keski-Suomen ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueella.

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
Joukkoliikennevastaava Satu Huttunen, p. 0295 026 709

 


Regional information