Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Hämeen alueelliset kehitysnäkymät kaksijakoiset – työllisyys heikkenee edelleen, elinkeinoelämän osalta pientä toiveikkuutta (Hämeen ELY-keskus)

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tänään (24.9.) Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2015 -katsauksen. Katsaus sisältää ELY-keskusalueittaiset arviot elinkeinoelämän ja yritystoiminnan sekä työllisyyden näkymistä kuuden ja kahdentoista kuukauden tähtäyksellä. Hämeen kaikissa seutukunnissa arvioidaan, että elinkeinoelämän ja yritystoiminnan osalta tilanne on tällä hetkellä vuoden takaisella tasolla. Tilanteen odotetaan myös lähimmän puolen vuoden aikavälillä pysyvän nykyisellä tasollaan. Vuoden päähän ulottuvissa arvioissa on jonkin verran enemmän toiveikkuutta; tuolloin positiivista kehitystä odotetaan jo kaikissa Hämeen neljässä seutukunnassa.

Työllisyystilanteen arvioidaan sen sijaan heikkenevän vielä seuraavan puolen vuoden aikana ja olevan vielä vuoden kuluttuakin jokseenkin nykyisellä tasolla. Vaikka työllisyystilanne yleisesti heikkenee ja työttömien määrä kasvaa, näyttäisi yrittäjyyden ja varsinkin pienten yritysten määrä olevan kasvussa. Aloittavien uusien yritysten määrä on Hämeessä pysynyt vähintään ennallaan, joillakin toimialoilla jopa hieman kasvanut. Yrityksiä syntyy muun muassa luovan alan ja matkailun yhteistyön tuloksena. Elinkelpoisille toimintansa lopettamista harkitseville yrityksille ei ole kuitenkaan helppo löytää jatkajia.

Teollisuusyritysten kasvunäkymät ovat edelleen varsin epäyhtenäiset: esimerkiksi eräiden suunnittelualan sekä merkittävien metallituote- ja koneenrakennusalan yritysten tilausten määrä on jatkanut kasvuaan, mutta toisaalta monien yritysten näkymissä ei ole nähtävissä selkeää paranemista. Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla teknologiateollisuuden uudet tilaukset ovat jo vuosien ajan pysyneet suhteellisen matalalla tasolla.

Elintarvikealan tilanne on suhteellisen vakaa, vaikka ala joutuu kilpailemaan jatkuvasti tuonnin kanssa. Viimeisen vuoden aikana Venäjän tuontikieltojen ja pakotteiden vuoksi vienti Venäjälle on vähentynyt. Aivan viime aikoina tilanne markkinoilla on kuitenkin vakiintunut, ja uusia investointejakin suunnitellaan.

Kaupan toimialan kasvunäkymät ovat lyhyellä aikavälillä Hämeessä melko vaatimattomat. Toisaalta ala ei ole kovin suhdanneherkkä, ja tulevaisuuteen luotetaan. Tällä hetkellä isot kauppaketjut investoivat maltillisesti ja työvoiman kysyntä on melko vähäistä.

Matkailun kehityksen ennustaminen on vaikeaa mm. sen vuoksi, että matkojen varausviive on yleensä lyhyt. Hämeenlinnan seudulla tapahtumakävijöiden määrän odotetaan kasvavan merkittävästi Kantolan tapahtumapuiston toteutumisen myötä ja vaikuttavan jatkossa piristävästi matkailualankehitykseen. Vierumäen ja Pajulahden alueet tarjoavat myös hyvät edellytykset matkailuelinkeinon kehittämiseen. Hiihdon vuoden 2017 MM-kisat tulevat vaikuttamaan positiivisesti koko Päijät-Hämeen elinkeinoelämään.

Hyvinvointitoimialalla innovaatioiden ja uuden teknologian tehokas hyödyntäminen ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, koska palvelut on kyettävä tuottamaan kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Julkisten terveyspalvelujen murros jatkuu, mikä avaa tulevaisuudessa mahdollisuuksia yksityisille palveluntuottajille.

Investointiodotukset ovat sekä Päijät-Hämeessä että Kanta-Hämeessä heikommat kuin maassa keskimäärin. Heikko suhdannetilanne heikentää kysyntää ja nostaa projektien aloituskynnystä. Suunnitteilla on kuitenkin useita rakennushankkeita, jotka toteutuessaan parantavat rakennusalan yritystoiminnan edellytyksiä ja alan työllisyyttä.

Työllisyystilanteen näkökulmasta vaikeimpia kysymyksiä koko Hämeen ELY-keskuksen alueella on se, että työttömänä olevien osaamistaso ei vastaa työmarkkinoiden vaatimuksia. Etenkin teollisuudesta työttömäksi jääneillä riski työttömyyden pitkittymiseen on todella suuri ja työttömyyden pitkittyessä osaamisvaje kasvaa.  Tämän vuoksi uusia työmahdollisuuksia etsittäessä ammatillinen ja alueellinen liikkuvuus tulevat entisestään korostumaan.

 

 

Lisätietoja

Erikoissuunnittelija Markku Paananen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 167


 


Regional information