Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Köyliön Kirkkosaarentien koivukujanteen loppuosuuden uudistaminen käynnistyy 17.9. (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Köyliön Kirkkosaarentien (mt 12689) koivukujan uudistamista jatketaan syksyllä. Koivukujan vanhaa osuutta on jäljellä vielä noin 300 metrin pituisella osuudella Koivukulmantien ja Vanhakartanon makasiinin välillä. Vanhojen puiden kaato käynnistyy torstaina 17.9. ja työn on arvioitu kestävän noin 4 päivää. Tielläliikkujien on varauduttava ajoittaisiin liikennekatkoihin töiden aikana. Työ jatkuu vielä syksyllä kantojen jyrsinnällä ja kasvualustojen valmistelulla. Uudet koivut istutetaan keväällä 2016.

Työstä aiheutuu ajoittaista viivytystä tiellä liikkujille. Liikenne katkaistaan puiden kaatamisen ja tieltä raivaamisen ajaksi, kerrallaan maksimissaan 15 minuutin ajaksi. Tielläliikkujien on syytä ottaa tämä huomioon matkantekoaikatauluissaan. Myöhemmin tehtävä kantojen jyrsintä ja kasvualustojen valmistelu eivät aiheuta häiriöitä liikenteeseen.  

Kirkkosaarentien kujannetta on aiemmin uusittu vuonna 2009 välillä Yhdystie - Koivukulmantie. Kyseinen osuus oli noin 2/3 kujanteen koko pituudesta. Koivut kasvavat haasteellisella, tuulisella paikalla aivan tien vieressä. Istutettuja koivuja on jouduttu jonkin verran uusimaan, viimeksi keväällä 2015. Pääosa koivuista on kuitenkin kasvanut hyvin ja uusi maamerkki on vähitellen muodostumassa Köyliön kulttuurimaisemaan.

Uudistamiselle on nyt otollinen ajankohta. Vanhan kujanneosuuden puut ovat huonokuntoisia ja liikenneturvallisuutta vaarantavia. Uusi kujanneosuus on kasvanut riittävästi, eikä vanhojen koivujen kaato näin hävitä Kirkkosaarentien kujannetta kokonaan maisemasta. Toisaalta eri vaiheissa istutettujen koivujen pituusero ei pääse muodostumaan liian suureksi.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, ympäristöasiantuntija Tiina Myllymäki, p. 0295 022 781 ja aluevastaava Pekka Hautaviita, p. 0295 022 786


Regional information