Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maahantulon yhteistyöryhmä kokoontui 18. syyskuuta (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen laajamittaiseen maahantuloon varautumisen yhteistyöryhmä kokoontui 18. syyskuuta. Ryhmä koordinoi operatiivisia viranomaistoimia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella.  Kokouksessa todettiin, että turvapaikanhakijoiden määrä on edelleen kasvamassa ja mm. majoituskapasiteetti alueella on loppumassa.  Huolena on, että Tornioon perustettava järjestelykeskus ei nopealla aikataululla vähennä merkittävästi Oulun seudulle saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää. Yhteistyöryhmä totesi, että Pohjois-Pohjanmaan alueen kapasiteetti ottaa vastaan turvapaikanhakijoita on täyttymässä.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella toimivissa vastaanotto- ja hätämajoituskeskuksissa on tällä hetkellä majoittautuneena noin 2400 turvapaikanhakijaa, joista Heikinharjun vastaanottokeskuksessa on noin 700 henkilöä. Turvapaikanhakijoita on sijoitettu myös mm. SPR:n hätämajoitustiloihin Hiukkavaaraan ja Muhoksen Päivärinteelle. Kajaanin vastaanottokeskuksen tiloissa on tällä hetkellä reilut 460 turvapaikanhakijaa.

Pohjois-Pohjanmaalle on tullut 45 – 70 maahantulijaa päivittäin, joten majoituskapasiteetin tarpeen odotetaan edelleen kasvavan. Myös Kainuussa määrät ovat kasvamassa. Nyt käytössä olevat tilat ovat molemmilla alueilla täyttymässä. Yhteistyöryhmän huolena on, että Tornioon perustettavan järjestelykeskus ei nopealla aikataululla merkittävästi vähennä saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää. Poliisi on suuntaamassa resurssejaan niin, että turvapaikanhakijoiden rekisteröinti sujuu nopeammin.

Suomen Punainen Risti (SPR) ja ELY-keskus ovat etsineet uusia tiloja turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen ja vastaanottotoimintaan. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus pyysi 3.syyskuuta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntia kartoittamaan kunnassa olevat vastaanottokeskus- tai järjestelykeskustoimintaan soveltuvat tilat. Vastauksia odotettiin 16. syyskuuta mennessä ja niitä saatiinkin lähes jokaiselta kunnalta. Ongelmaksi on muodostumassa majoittamiseen soveltuvien tilojen sirpaleisuus ja tulevien turvapaikanhakijoiden tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Yhteistyöryhmä totesikin, että alueen kapasiteetti ottaa vastaan turvapaikanhakijoita on täyttymässä.  

Lisätietoja:                       

johtaja Leila Helaakoski, puh. 0295 038 051
maahanmuuttopäällikkö Hanna Määttä, puh. 0295 038 076

Lisätietoa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun laajamittaisen maahantuloon varautumisen yhteistyöryhmän toiminnasta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedotteessa 14.9.2015.


Regional information