Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Syyskuinen lämmin poutajakso toi mukanaan sinilevähaittoja (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Syyskuun toisen viikon lämmin poutasää suosi ulkoilijoita, mutta samanaikaisesti lämmin ja vähätuulinen jakso sai myös sinilevät runsastumaan. Viikonlopun aikana Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen tuli useita ilmoituksia runsaista tai jopa erittäin runsaista leväesiintymistä. Ilmoitetut levähavainnot keskittyivät Etelä-Karjalaan ja erityisesti Lemin – Luumäen – Lappeenrannan – Taipalsaaren alueelle. Leväilmoituksia on tullut myös Parikkalan Simpelejärveltä.

Sinilevälauttoja on viikonlopun aikana havaittu yleisöilmoitusten perusteella laajalla alueella läntisellä Pien-Saimaalla, Lappeenrannan edustalta Taipalsaaren Riutanselälle sekä Jokilahden suunnassa. Ilmoituksia on tullut selkävesien ohella myös lahtialueilta, mm. Orjainlahdelta ja Paarmalan Kotolahdelta sekä ns. Rutolanrännin alueelta. Suur-Saimaan puolella levää on ollut lähinnä hippuina vedessä.

Ylä-Kivijärven pohjoisosan Kuuksenenselällä, Lemillä, sinileväkertymät peittävät suurta osaa järven pinnasta ja levälauttaa on levinnyt myös Syväsalmen, Ruokosalmen ja Jalkosalmen eteläpuolelle. Paikallisten havaintojen mukaan levähaitta on poikkeuksellisen hankala. Sinilevähavaintoja on tullut muualta Ylä-Kivijärven alueelta, mm. Jänkynjärven puolelta. Parikkalan Simpelejärvellä sinilevää on ilmoituksen mukaan ollut runsaasti ainakin Pitkäsaaren edustalla.

Uusimpien tietojen mukaan sinilevätilanne on maanantain aikana helpottanut useilla vesialueilla tuulten ja yön sateiden seurauksena.

Kymenlaakson järviltä tai rannikolta ei ilmoituksia ole tullut, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sinilevää voisi paikoitellen sielläkin esiintyä.

Pintaveden lämpötila Kaakkois-Suomen järvissä on tällä hetkellä noin 16-18 astetta ja meriveden lämpötila rannikolla noin 15-16 astetta. Leväkukinnan jatkuminen riippuu tulevien päivien sääolosuhteista. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää on hieman viilenemässä, mutta on edelleen melko lämmintä ja enimmäkseen poutaista koko maassa.   

Sinilevät saattavat olla myrkyllisiä sekä ihmisille että kotieläimille. Myrkkyjen lisäksi sinilevät voivat tuottaa ihoa ärsyttäviä yhdisteitä. Uimista silminnähden runsaasti levää sisältävässä vedessä tulee välttää, eikä leväpitoista vettä tule käyttää talous-, sauna- eikä löylyvetenä. Pieniä lapsia ja kotieläimiä ei tule päästää rantaveteen, jos vedessä on runsaasti levää.

Kaakkois-Suomen alueelta tehtyjä levähavaintoja voi edelleen ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteen lähettämisestä on sovittava erikseen. Levähavaintoja on mahdollista tarkastella Järviwiki/Meriwiki-verkkopalvelussa.

Verkossa:

Lisätietoja:

Hydrobiologi Jouni Törrönen

s-posti: jouni.torronen(at)ely-keskus.fi

puh. 0295 029 296


Regional information