Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Työttömyyden väheneminen vahvistui toukokuussa (Lappi)

Lapissa on alkuvuoden aikana ollut joka kuukausi vähemmän työttömiä kuin viime vuonna. Toukokuun lopussa työttömänä oli 13 150 työnhakijaa, mikä on yli 510 vähemmän kuin vuoden 2015 toukokuussa. Työttömyys laski toukokuussa ensimmäistä kertaa myös vuoden 2014 tason alapuolelle. Työttömyys on alkuvuoden aikana vähentynyt huolimatta siitä, että aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä olevien määrä on ollut joka kuukausi alempi kuin viime vuonna. Koko maassa työttömyyden kasvu jatkui edelleen, ero viime vuoteen oli kuitenkin hyvin pieni.

Lapissa alle 25 -vuotiaiden työttömyys on alentunut kokonaistyöttömyyttä enemmän, sen sijaan 25-29 -vuotiaiden työttömyys on noussut viime vuoteen verrattuna. Suhteellisesti eniten työttömyys väheni viime vuoden toukokuusta Itä- ja Tunturi-Lapissa ja määrällisesti eniten Kemi-Tornion alueella.

Lapin ELY-keskuksen toukokuun 2016 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

 

Lisätietoja:

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, 0295 037 103

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Marja Perälä, 0295 039 636

Seuraava työllisyyskatsaus (kesäkuu 2016) julkaistaan 26.7.2016.

Linkit:
Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi

Lapin ELY-keskuksen internetsivut

Työnvälitystilastotietoja ELY-keskuksittain, seutukunnittain TEM:n ToimialaOnline -palvelusta: www.toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta - Työmarkkinat - Työnvälitystilastot.


Regional information