Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Tiekunta tai liittymäluvan haltija vastaa yksityistieliittymän näkemän ja rumpujen kunnossapidosta (Itä-Suomi, Keski-Suomi)

Puutteellinen näkemä on liikenneturvallisuusriski

ELY-keskus muistuttaa tiekuntia ja liittymäluvan haltijoita, että yksityistien liittymästä on oltava esteetön näkemä maantielle ympäri vuoden. Kesällä vesakot on raivattava ja korkea heinäkasvillisuus niitettävä. Talvella puolestaan liittymien näkemäesteiksi kasautuvia lumivalleja on madallettava. Liittymän näkemien kunnossapidosta vastaa yksityistien tiekunta tai liittymäluvan haltija. Puutteelliset näkemät aiheuttavat liikenneturvallisuusriskin etenkin loppukesällä, jolloin kasvillisuus on runsasta. Erityisen tärkeää on, että näkemät ovat kunnossa syksyisin koulujen alkaessa, jolloin liikkeellä on paljon pieniä koululaisia.

Maantieliittymissä vaadittavien näkemäalueiden mitoitus on esitetty oheisessa kuvassa:

Yksityistieliittymien rummut on pidettävä kunnossa

Liittymän haltijan tulee tarkistaa, että rummun päät ovat näkyvissä eikä maa-ainesta tai roskia ole kertynyt estämään vesien virtaamista rummussa. Liettynyt rumpu tulee puhdistaa. Liettymistä voi estää tekemällä rummun päihin lietepesät.

Rummun pitää toimia myös talvella, jolloin rumpujen jäätyminen voi aiheuttaa omat haasteensa. Jos rumpu jäätyy ja sulamisvedet eivät pääse virtaamaan eteenpäin, vedet valuvat tielle. Yön aikana tien pinnalle valunut vesi jäätyy ja syntyy ns. paannejäätä. Tielläliikkujille tällaiset äkillisesti esiintyvät jäiset kohdat aiheuttavat onnettomuusriskin. Liittymän haltijan vastuulla on jäätyneen rummun avaus.

Rumpujen jäätymisriskiä pienennetään rakennusvaiheessa siten, että rumpu rakennetaan riittävän kokoiseksi ja riittävään kaltevuuteen. Kaltevasta rummusta vesi kulkeutuu pois eikä muodosta rumpuun jäätä. Jos rummun kaltevuutta ei ole mahdollista korjata, voidaan ongelmapaikoissa asentaa syksyllä rumpuun päistään tulpattu letku, johon johdetaan kuumaa vettä tai höyryä. Lyhytaikaisten kevättulvien aiheuttamien vahinkojen torjuntaan voidaan käyttää halkaisijaltaan 200…300 mm tulvaputkea, joka sijoitetaan vanhaa rumpua ylemmäksi. Syksyllä ennen lumen satamista voi rumpujen päät suojata havuilla tai eristelevyllä.

Jos maantien varressa oleva rumpu on jäätynyt ja sulamisvesiä on paljon liikkeellä eikä rumpua saada omin konstein vetämään, voi rummun omistaja olla yhteydessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY-keskus). ELY-keskuksen kautta voi tiedustella aukaisuun soveltuvan kaluston tilaamista paikalle. Sama pätee tilanteessa, jossa rumpuun on kulkeutunut runsaasti sen toimimista estävää lietettä. Toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista vastaa liittymän haltija.

Lisätietoja

ELY-keskus
Aluevastaava Tanja Seppänen
p. 0295 026 762, tanja.seppanen(at)ely-keskus.fi

Lähde: Liikennevirasto, yksityistieliittymän kunnossapito (pdf)

 


Regional information