Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 25 380:een (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) alueen kunnissa oli toukokuun lopussa lomautetut mukaan lukien 25 380 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä laski vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 1 140:llä (-4,3 %).  ELY-alueittain työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla Hämeen jälkeen määrällisesti toiseksi eniten. Työttömyyden lasku koski sekä miehiä (-6,2 %) että naisia (-1,8 %), ja naisten työttömyyden lasku oli hieman suurempaa kuin huhtikuussa. Työttömyys laski myös huhtikuusta 1 230:llä. Tiedot ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toukokuun työllisyyskatsauksesta.

Lomautettuna oli toukokuun lopussa noin 1 460 henkilöä, mikä on 370 vähemmän (miehet -300, naiset -70) kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä laski myös huhtikuusta 435 henkilöllä. Lisäksi lyhennetyllä työviikolla työskenteli 480, missä laskua vuoden takaisesta oli 140 henkilöä. Ennakkoilmoituksia toukokuun lopun jälkeen mahdollisesti alkavista uusista lomautuksista tuli TE-toimistoon kolmelta työnantajalta ja ne koskivat yhteensä 57 työntekijää Oulun seudulla.

Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä laski toukokuussa. Nuoria työttömiä oli nyt 4 170, mikä on 30 (-0,8 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Huhtikuuhun verrattuna nuorten työttömien määrä laski 160:llä. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 8 010, mikä on 340 henkilöä ja 4,1 % vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Huhtikuun lopusta työttömyys laski tässä ikäryhmässä lähes 430:llä.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli toukokuun lopussa 8 670. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi ja oli 1 065 henkilöä korkeampi kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvuprosentti (vertailu vuoden takaiseen tilanteeseen) nousi 14,0 %:iin, kun se kuukausi sitten oli 12,0 %.

Toukokuun aikana avattiin lähes 2 600 uutta työpaikkaa

Toukokuun aikana TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan 5 400 työpaikkaa. Uusia paikkoja avattiin 2 590 ja niiden määrä kasvoi vuoden takaisesta noin 120:llä. Työpaikkoja täytettiin 34 % enemmän kuin vuosi sitten toukokuussa.  Kuukauden lopussa auki oli edelleen 2 240 työpaikkaa.

Toukokuussa työpaikkoja oli hyvin tarjolla lähes kaikissa ammattiryhmissä, eniten palvelu- ja myyntityön-tekijöille (720), asiantuntijoille (455), erityisasiantuntijoille (415) sekä rakennus- korjaus- ja valmistustyön-tekijöille (350).  Lisäksi tarjolla oli mm. 160 työpaikkaa prosessi- ja kuljetustyöntekijöille ja 155 paikkaa toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöille. Viimeksi mainitussa ryhmässä työpaikkojen määrä kasvoi vuodentakaisesta yli 100:lla samoin kuin erityisasiantuntijoiden työpaikat yli 80:llä.

Työttömien aktivointiaste nousi toukokuussa 27,4 %:iin

Työ- ja elinkeinohallinnon työllistymistä edistävien palvelujen piirissä oli toukokuun lopussa 9 580 työnhakijaa. Määrä pysyi lähes samana kuin huhtikuussa. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna palveluissa oli nyt 640 henkilöä vähemmän. Palveluissa olevien määrät olivat toukokuussa suurimpia omaehtoisessa opiskelussa (2 860), kuntouttavassa työtoiminnassa (2 120), työllistettynä tai työharjoittelussa (1 845) ja työvoimakoulutuksessa (1 190). Työttömien aktivointiaste nousi, koska työttömien määrä laski huhtikuusta.

Työttömyysaste laski vuoden takaiseen verrattuna 20 kunnassa

Pohjois-Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta oli toukokuun lopussa 13,6 % ja se laski 20 alueen kunnassa. Vuosi sitten osuus oli 14,3 %. Huhtikuusta toukokuuhun työttömyysaste laski 26 kunnassa ja oli toukokuussa alle 10 prosenttia Reisjärvellä (7,7 %), Limingassa (8,5 %), Merijärvellä (8,7 %), Kalajoella (9,5 %), Pyhännällä (9,6 %) ja Pyhäjoella (9,7 %). Alueittain työttömyysasteet olivat korkeimmat Taivalkoskella (18,0 %), Iissä (15,6 %), Oulussa (15,6 %), Vaalassa (15,5 %) ja Pudasjärvellä (15,4 %).

 

Katsaus kokonaisuudessaan >>

http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/pohjois-pohjanmaa.aspx  

Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatietoa ELY-keskus.fi:ssä

 

Lähteet:

Kuukausittain julkaistavan Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsauksen tietolähteenä käytetään Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoja. Katsaus sisältää tietoja myös kunnittain. Maakuntatasoista ja kansainvälisesti vertailukelpoista työttömyystietoa voi tarkastella Tilastokes-kuksen työvoimatutkimuksesta. Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistus löytyy osoitteesta www.tilastokeskus.fi/til/tyti/tie.html

Lisätietoja työllisyyskatsauksesta antavat:


Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen-vastuualue:

Asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116, 040 673 9472

Tutkimussihteeri Helena Suvanto (tilastot), 0295 038 235, 050 390 2364

S-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
 

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto):

Johtaja Maire Mäki

Palvelujohtajat

Pirjo Juntunen, Työnvälitys ja yrityspalvelut

Marita Rimpeläinen, Tuetun työllistymisen palvelut

Mari Tuomikoski, Osaaminen ja kehittämispalvelut

Tavoitat johtajat TE-toimiston vaihteesta 0295 056 500

S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

       

Seuraava tiedote ilmestyy tiistaina 26.7.2016


Regional information