Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Valtatie 4 Norvajärventien risteyssillan uusimisen suunnittelu on käynnistynyt (Lapin ELY-keskus)

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on laatimassa rakennussuunnitelmaa Rovaniemellä valtatiellä 4 Norvajärventien risteyssillan kohdalla.

Valtatiellä 4 Norvajärventien risteyssilta uusitaan ja suunnittelualueella parannetaan liittymäjärjestelyjä. Lisäksi järjestellään kevyen liikenteen yhteyksiä, uusitaan valaistusta ja poistetaan valtatien 4 kaksi linja-autopysäkkiä.

Hankkeelle on myönnetty rahoitus korjausvelkaohjelmassa 2016 – 2018. Suunnittelutyö on aloitettu ja suunnitelma valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Uuden sillan rakentaminen alkaa vuonna 2017.

Silta on elinkeinoelämän kuljetuksille tärkeällä reitillä. Raskaita erikoiskuljetuksia on jouduttu ohjaamaan sillan ohi katuverkolle, koska sillan kantavuus ei ole riittävä. Sillan uusimiseen päädyttiin, kun nykyisen sillan vahvistaminen osoittautui teknisesti vaikeaksi ja taloudellisesti kannattamattomaksi.

 

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Tomi Tiuraniemi, puh. 0295 037 262, Lapin ELY-keskus
Projektipäällikkö Tomi Harjula, puh. 040 302 2163, WSP Finland Oy

Liite:
Kartta (499 kt, pdf)


Regional information