Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Kesä 2017 on ollut rauhallinen levien suhteen (Keski-Suomi)

Kesä on viileiden säidensä vuoksi sujunut rauhallisesti sinileväilmoitusten osalta. Ilmoituksia havainnoista on tullut tähän mennessä kuusi kappaletta eri puolilta Keski-Suomea.

Havaintoja on tullut Päijänteen Kalliosaarenselästä, Maahinjärvestä, Uuraisen järvestä, Virtalankoskesta, Tuomiojärvestä ja Ala-Kintauksen järvestä. Levänäytteitä on ELY-keskukselle toimitettu kolme kappaletta, joista jokaisessa valtalajina oli sinilevää. Viikoittain seurattavilla Keski-Suomen havaintopaikoilla ei ole todettu sinilevää kuluvalla viikolla.

Suurin osa sinileväkukinnoista on Anabaena-suvun aiheuttamia, ja ne voivat muodostaa myrkyllisiäkin kantoja. Muita vesien haittailmiöitä ovat alkukesän männyn siitepölyn vaaleankeltaiset ja loppukesän ruostesieni-itiöiden vaaleanruskeat - ruosteenoranssin väriset ranta-alueille kasaantuvat lautat. Männyn siitepölystä kuten ei myöskään ruostesienestä ole terveydelle haittaa joskin hyvin runsaana esiintyessään voivat kuitenkin aiheuttaa allergisille oireita herkille.

Mikäli vedessä on sinilevää, tulisi veden käyttöä välttää talous-, pesu- ja löylyvetenä, eikä sitä pitäisi käyttää hyötykasvien kastelemiseen. Myös erityisesti lasten ja lemmikkien uimista levävedessä tulisi välttää. Mikäli leväisessä vedessä uidaan, tulisi sen jälkeen peseytyä huolellisesti puhtaalla vedellä suihkussa. Levämyrkyt voivat aiheuttaa päänsärkyä, huimausta, nuhaa, kuumetta ja pahoinvointia.

Sinileviä on erilaisia ja niiden säännölliset ja runsaat lauttamaiset massaesiintymät keskittyvät lähinnä reheviin vesistöihin. Massaesiintymiä tavataan kuitenkin myös hyvälaatuisissa ja karuissa vesistöissä. Tällöin voi esimerkiksi rankkasateiden aiheuttamien runsaiden ravinnehuuhtoumien jälkeen puhjeta voimakas kukinta.

Mikäli loppukesän sää tästä lämpiää poutaiseksi ja pysyy pitkään tuulettomana, voi leväkukintoja vielä ilmaantua runsaastikin Keski-Suomen järvissä. Myöhäisempiä ilmoituksia sinilevistä on joinakin vuosina tullut vielä marraskuulla.

Sinilevän tunnistaminen:
https://www.jarviwiki.fi/wiki/Lev%C3%A4vahti/Miten_tunnistan_sinilev%C3%A4n%3F

Keski-Suomen levätilanne, Järvi-meriwiki:
http://www.jarviwiki.fi/wiki/Keski-Suomen_elinkeino-,_liikenne-_ja_ymp%C3%A4rist%C3%B6keskus/Lev%C3%A4tilanne

Lisätietoja:

Harjoittelija Sini Valkonen, puhelin 0295 020 003, sini.valkonen(at)ely-keskus.fi
Limnologi Arja Koistinen, puhelin 0296 024 760, arja.koistinen(at)ely-keskus.fi

Keski-Suomen ELY-keskus


Regional information