Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Tornionjoelle voimakkaita kevättulvia - Torniossa valmistaudutaan korottamaan tulvapengertä (Lappi)

Lumen sulaminen on tällä hetkellä erittäin voimakasta Lapissa. Nopean sulamisen seurauksena tulvat ovat keskimääräistä suuremmat koko Lapin alueella.  Tornionjoelle ennustetaan erittäin suurta kevättulvaa.

Pahin tulvatilanne näyttäisi syntyvän Torniojoelle Tornion kaupungin alueelle. Tornion kaupungissa varaudutaan tulvaan, joka voi ylittää nykyisen tulvapenkereen. Tulvan ennustetaan olevan suurimmillaan 17. - 20.5. Tällöin kastumisvaarassa on Rajalla-kauppakeskus. Lisäksi kerrostaloja ja asuinrakennuksia voi jäädä tulvan saartamiksi ja kastua. Kyseessä olisivat pahimmillaan miljoonaluokan vahingot.

Tulvapenkereen alimmat kohdat on kartoitettu ja täytetty tänään. Sen lisäksi tulvapenkerettä varaudutaan korottamaan noin puolella metrillä Pohjanmaan pelastuslaitokselta virka-apuna saatavien tilapäisten rakenteiden ja hiekkasäkkien avulla. Lapin Pelastuslaitos pyytää virka-apua puolustusvoimilta, jotta tilapäiset rakenteet saadaan paikoilleen. 

Lapin pelastuslaitos johtaa tulvaan varautumista ja toimii yhteistyössä Tornion kaupungin, Ruotsin pelastusviranomaisten (Haaparanta), Rajajokikomission, Lapin ELY-keskuksen ja Tulvakeskuksen kanssa.

Rovaniemellä tulvan arvioidaan nousevan vahinkorajan tuntumaan. Tulvahuipun arvioidaan ajoittuvan Rovaniemelle 16. - 17.5. Lapin ELY-keskus ja Kemijoki Oy varautuvat siihen, että Kemijärven vedenpintaa joudutaan nostamaan yli säännöstelyrajan, mikäli tulvatilanne pahenee nyt tehdystä arviosta.

Kittilässä tulvakorkeus saavutetaan 15. - 17.5 välisenä aikana, jolloin vedenkorkeuden arvioidaan olevan keskimääräistä korkeammalla tasolla. Tässä vaiheessa kuitenkin näyttää, että vuoden 2005 lukemia ei saavuteta. Mikäli ensi viikon alkupuolelle ennustettua ilman jäähtymistä ei tapahdu, voi tulvasta muodostua kuitenkin poikkeuksellisen suuri.

Ivalojoella tulvahuippu saavutetaan 12. - 14.5. Tuolloin Ivalossa vedenkorkeus on ennusteiden mukaan keskimääräisen tulvan korkeudella tai hieman sen ylitse. Tulvan ei kuitenkaan arvioida aiheuttavan sanottavaa haittaa. Ivalossa jäät muodostivat padon joka kuitenkin hajosi nopeasti.

Myös Tenojoella virtaamat alkavat kasvaa jo lähipäivinä.  Vedenkorkeuden arvioidaan olevan korkeimmalla tasolla 15. -16.5.  Tulvan arvioidaan olevan hieman keskimääräistä suurempi.

Simojoella tulvat ovat kääntyneet laskuun. 

Seuraava tiedote tulvatilanteesta annetaan 14.05.2018. Lapin ELY-keskuksen tiedotteet löytyvät osoitteesta http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-lappi.  

Tulvatilanteen kehittymistä vesistöennustemallien avulla voi seurata Tulvakeskuksen sivuilla osoitteessa http://www.tulvakeskus.fi. Tulvakeskuksen laatima ajankohtainen vesitilanne koko maan osalta löytyy verkosta osoitteesta http://www.ymparisto.fi/vesitilanne.

Lisätietoja:

Johtava vesitalousasintuntija                   Timo Alaraudanjoki, puh 0295 037 282

Vesitalousasiantuntija                               Juha Kuivalainen, puh. 0295 037 391

Vesitalousasiantuntija                               Juha-Petri Kämäräinen, puh. 358 295 037 406

Johtava hydrologi                                        Bertel Vehviläinen, puh. 0405615533

 

 

 


Regional information