Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Valtatien 19 liikennejärjestelyt Lapualla Koveron ja Honkimäen liittymissä etenevät aikataulussa (Etelä-Pohjanmaa)

Tienrakennustyöt valtatien 19 Koveron liittymässä ovat edenneet suunnitellun aikataulun mukaisesti. Liikenne työmaan kohdalla on sujunut hyvin.

Tällä hetkellä suurimpina työvaiheina ovat maansiirtotyöt ja tierakenteiden tekeminen sekä sillanrakennustyöt Koveron liittymässä. Sillanrakentamisessa työläänä vaiheena on käynnissä raudoitustyöt. Terästä siltaan asennetaan noin 170 000 kg ja jokainen teräs asennetaan tarkasti suunnitellulle paikalleen. Sillan kannen raudoituksen valmistuttua kansi valetaan heinäkuun 2018 alussa.

Sekä Koveron, että Honkimäen liittymien väylät valmistuvat ja otetaan käyttöön syksyllä 2018.

Viimeinen päällystekerros tehdään kesällä 2019, samoin kun hankkeen ajoradan ulkopuoliset viimeistelytyöt ja vihertyöt. Näistä ei enää ole liikenteelle isoa haittaa, sillä mm. päällysteet tehdään yötyönä.

Valtatien 19 liittymäjärjestelyissä Koveron ja Honkimäen kohdalla rakennetaan Koveron liittymään uusi eritasoliittymä sekä Honkimäen eritasoliittymään uudet rampit parantamaan liittymien turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Jatkossa liittymissä ajetaan kiihdytyskaistojen (liittymiskaista) ja erkanemiskaistojen kautta, jolloin liittymien vasemmalla kääntyvä liikenne jää kokonaan pois. Vasemmalle kääntyminen on suurin onnettomuuksia aiheuttava tekijä tasoliittymissä.

Rakennushankkeen kokonaiskustannus on noin 6.5 miljoonaa euroa, josta Lapuan kaupungin osuus on noin 1.1 miljoonaa.

Vt 19 Lapuan liittymien rakentaminen kuuluu nykyisen hallituksen Perusväylänpidon lisärahoituskohteisiin. Rahoitus kohdistuu maanteiden, rautateiden ja yksityisteiden parantamiseen sekä kaupunkiseutujen liikennehankkeiden tukemiseen. Ohjelman valmistelussa on painotettu kaupunkiseutujen kasvun tukemista, elinkeinoelämän ja työmatkaliikenteen tarpeita sekä liikenneturvallisuutta.

Toivomme tienkäyttäjiltä malttia työmaa-alueella liikuttaessa.

Valtatien 19 järjestelyitä Lapualla rakennuttaa ELY-keskus ja hankkeen pääurakoitsijana toimii Oteran Oy.

Lisätietoja:

Janne Ponsimaa
Projektipäällikkö
ELY-keskus
Puh. 0295 027 746

Teppo Leppäaho
Työpäällikkö
Oteran Oy
Puh. 050 3400 291


Regional information