Aika on hoitanut myrkyllisten tinayhdisteiden ongelman Airistolla (Varsinais-Suomi)

Myrkyllisen tributyylitinan (TBT) pitoisuudet ovat laskeneet Airiston sedimenteissä yli 80 % viimeisen kolmentoista vuoden aikana. Vuonna 2005 TBT-pitoisuuden keskiarvo sedimenttien pintakerroksessa oli 66 mikrogrammaa kilossa (µg/kg), vuonna 2012 37 μg/kg ja vuonna 2018 enää 11 µg/kg.

Sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohjeen (2015) mukaisen haitallisuusarvion mukaan Airiston sedimenttien TBT-pitoisuudet ovat nyt haitattomalla tasolla. Meriläjitykseen kelvottomien sedimenttien raja-arvo on 150 µg/kg. Tämä taso ylittyy enää vain Kuuvannokan vanhalla läjitysalueella (164 µg/kg). Naantalin merialueella Turun korjaustelakan edustalla sedimenteissä vielä v. 2012 mitattiin TBT-pitoisuuksia, jotka olivat keskimäärin yli 1000 µg/kg. Vuonna 2008 maksimipitoisuudet siellä olivat tasolla 20 000 µg/kg.  Vuodelta 2018 ei ole kattavaa vertailutietoa, mutta uivan telakan vierestä mitatut maksimipitoisuudet olivat tasolla 2000 µg/kg. Tiedot käyvät ilmi Turun Sataman ruoppaus- ja läjityslupaan liittyvien tarkkailujen vuosiraporteista, Turun Korjaustelakan vuosiraporteista ja ELY-keskuksen tekemistä selvityksistä.

TBT hajoaa sekä mikrobiologisesti että valokemiallisesti ja sen hajoamisvälituotteiden (dibutyyli- ja monobutyylitina) toksisuus vähenee asteittain. TBT:n hajoamisnopeudesta luonnonoloissa ei ole ollut paljoa tutkimuksia ja tiedot sen kestosta ovat olleet tähän asti ristiriitaisia. Myös uuden, puhtaamman aineksen kerrostuminen sedimentin pinnalle pienentää TBT-pitoisuuksien keskiarvoa.

TBT-yhdisteiden käyttö pohjamaaleissa kiellettiin asteittain, täyskielto 2008

TBT on orgaaninen yhdiste, jonka on todettu aiheuttavan hormonaalisia vaikutuksia (imposex) joissakin vesieliöissä jo huomattavan alhaisissa pitoisuuksissa. Suomen rannikkoalueiden eliöstössä tällaisia vaikutuksia ei tosin ole havaittu, vaikka TBT:tä onkin vesiekosysteemissä kertynyt kaloihin asti.

Ympäristövaikutuksiltaan merkittävin orgaanisten tinayhdisteiden käyttökohde on ollut ns. antifouling-maalit, joiden laajamittainen käyttö laivoissa ja vedenalaisissa rakenteissa alkoi 1970 luvulla. Antifouling-maaleja käytetään kiinnittyviä eliöitä vastaan, koska esim. laivojen pohjiin kiinnittyvät eliöt lisäävät pohjan karkeutta ja hidastavat laivojen kulkunopeutta, sekä lisäävät polttoaineenkulutusta. Antifouling-maalit sisälsivät tehoaineina pääasiassa orgaanisia tinayhdisteitä (TBT ja TPT), joiden todettiin olevan hyvin tehokkaita mm. merirokkoa, rihmaleviä ja muita kiinnittyviä eliöitä vastaan. Orgaanisten tinayhdisteiden käyttökielto astui voimaan asteittain vuosina 1991-2008 siten, että kemikaalin käyttö antifouling-aineena oli kielletty täysin vuoden 2008 loppuun mennessä.

Lisätietoja:

erikoisasiantuntija Harri Helminen, 0295 022 865 tai 040 723 8834