Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Munax Oy:n kanalahankkeen ympäristövaikutukset arvioitu - hanke on toteuttamiskelpoinen (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Varsinais-Suomen ELY-keskus on yhteysviranomaisena antanut perustellun päätelmän Munax Oy:n Mynämäen Peurussuolle suunniteltua munituskanalaa koskevan Case Ruoka 2030 -nimisen hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.   

Hankkeen tarkoituksena on rakentaa uusi, entistä tehokkaampi kanalayksikkö Mynämäen Peurussuolle alan parhaita käytäntöjä noudattaen. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa riittävän suurella yksikkökoolla riittävä volyymi Aasiaan suuntautuvalle viennille. Lisäksi tarkoitus on tarkastella lannankäsittelyn ympäristövaikutuksia.

Hankealue sijaitsee noin 11 kilometriä Mynämäen keskustasta luoteeseen ja noin 15 km Laitilan keskustasta kaakkoon. Kulku kanalalle tapahtuu valtatieltä 8 Krouvinummentietä pitkin. Alue lähiympäristöineen on maa- ja metsätalousmaata, jota käytetään myös metsästykseen ja jossain määrin ulkoiluun ja virkistykseen. Hankealueen metsät ovat talouskäytössä olevia, pääosin mäntyvaltaisia kangasmetsiä.

YVA-menettelyssä on tutkittu seuraavat vaihtoehdot (VE):

VE0: Hanketta ei toteuteta
VE1: Toteutetaan 3 x 80 000 kanan kanala (lattiakanala ja ulkokanala)
VE1a: lantaa ei käsitellä         
VE1b: lantaa käsitellään
VE2: Toteutetaan 6 x 80 000 kanan kanala (lattiakanala ja ulkokanala)
VE2a: lantaa ei käsitellä                                      
VE2b: lanta käsitellään

Tarkastelussa ovat mukana kattavasti ympäristökuormitus ja riskit sekä vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön, yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön sekä ihmisten elinoloihin, terveyteen ja viihtyvyyteen. Vaikutusten arvioinnissa on tunnistettu rakentamisen ja toiminnan aikaiset sekä toiminnan lopettamisen jälkeiset vaikutukset. Arvioinnissa on painotettu ja arvioitu lähtökohtaisesti hankkeen aiheuttamia YVA-lain tarkoittamia merkittäviä vaikutuksia. Vaikutusten merkittävyys riippuu vain osin valitusta toteutusvaihtoehdosta. Suuri osa hankkeen merkittävimmistä vaikutuksista kohdistuu luontoon, maisemaan ja virkistyskäyttöön sekä mahdollisesti kulttuuriympäristöön, ja ne toteutuvat jo hankkeen rakentamisvaiheessa. Näistä erityisesti metson elinympäristöön, Krouvinnummentien erämaiseen luonteeseen ja vanhan Turku-Raumatien kulttuuriarvoihin kohdistuvat vaikutukset nousivat yksityiskohtina esiin.

Hankkeen toteuttaminen edellyttää ympäristölupaa, jossa siipikarjan ja sikalan BAT-päätelmät tulevat sovellettaviksi. Hankealue on myös valittu siten, että tyypillisimmät eläinsuojien ympäristövaikutukset, kuten haju ja vesistövaikutukset, ovat hallittavissa. Lisäksi hankkeen tekninen suunnittelu on varsin edistyksellistä. Päävaihtoehdoista VE1 on puolta pienemmän eläinmäärän vuoksi ympäristövaikutuksiltaan lievempi kuin VE2. Lannan kuivaamisen sisältävät alavaihtoehdot VE1b ja VE2b ovat ympäristövaikutusten kannalta parempia kuin vastaavat VE1a ja VE2a. Arviointiselostuksesta on annettu neljä viranomaislausuntoa; yhtään kirjallista asukasmielipidettä ei ole jätetty.

Arviointiselostus antaa tutkittujen vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuuden arvioinnin kannalta hyvän kokonaiskuvan hankkeen ympäristövaikutuksista. Arviointi täyttää näin ollen sille laissa asetetut vaatimukset. Yhteysviranomainen on yhtynyt arvioinnin tulokseen, että kaikki vaihtoehdot ovat toteuttamiskelpoisia. Yhteysviranomainen on lausunnossaan esittänyt täsmennyksiä arviointiselostukseen ja edellyttänyt, että hankkeen jatkosuunnittelussa arviointia täsmennetään ja siinä esiintyneet puutteet korjataan.

Yhteysviranomaisen lausunto sekä arviointiselostus ovat kokonaisuudessaan nähtävinä ympäristöhallinnon internetsivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/munaxinkanalanYVA.  


Lisätietoja:

ylitarkastaja Petri Hiltunen, p. 0295 022 867.


Regional information