Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Viileähköt säät ovat hillinneet leväkasvua Etelä-Savon järvissä (Etelä-Savo)

Levähavaintojen määrä on laskenut Etelä-Savossa elokuun alkuviikoilla. Kokonaisuutena levätilanne on pysynyt kesällä 2019 toistaiseksi kohtuullisen hyvänä. Etelä-Savon seurantaverkkoon kuuluvista kohteista Puulan Ruovedenselällä pitkään jatkunut lievä sinileväkukintakin on laantunut heinäkuun jälkeen. Valtakunnallisessa seurannassa olevilla Etelä-Savon asemilla ei ole havaittu merkittäviä leväesiintymiä kuluvalla viikolla. Yleisöilmoituksia sinilevistä on tullut heinäkuun loppupuolella – elokuun alussa muutamia.

Etelä-Savon järvien levätilannetta seurataan säännöllisesti 17 järvikohteella ja havaintopaikat kuvaavat Etelä-Savon levätilannetta yleisellä tasolla.

Sinilevähavaintojen määrä on ajankohtaan nähden tyypillinen. Järvien pintalämpötila on laskenut heinäkuun lopun tilanteesta 15 asteen tuntumaan valtakunnallisilla Kyyveden ja Haukiveden Oravin mittausasemilla. Sään lämmetessä sinilevät saattavat kuitenkin paikoin runsastua, jos lämpötilat kohoavat loppukesästä.

ELY-keskus tiedottaa levätilanteesta vähintään kerran kuussa

Valtakunnallista ja alueellista levätilannetta seurataan kesäkuun alusta syyskuun loppuun saakka. Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa oman alueensa levätilanteesta kuukausittain ja useamminkin, jos levätilanteessa tapahtuu olennaisia muutoksia.

Valtakunnallinen leväkatsaus laaditaan ja julkaistaan viikoittain torstaisin 6.6.- 29.8.2019. Valtakunnallisen katsauksen tiedot perustuvat havaintoihin noin 250 jatkuvassa levätilanneseurannassa olevalta kohteelta.

Levät voivat aiheuttaa oireita

Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväkukinnat voivat myös olla myrkyllisiä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen 0800 147 111 tai 09 471 977 (24 h/vrk).

Linkit:

Lisätietoja:  

Johtava asiantuntija Pertti Manninen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 209, pertti.manninen(at)ely-keskus.fi

Vesistöasiantuntija Liisa Muuri, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 029, liisa.muuri(at)ely-keskus.fi


Regional information