Navigeringsmeny

Pressmeddelanden 2020

I arkivet för pressmeddelanden hittar du pressmeddelandena som är publicerade före 23.9.2020.  Nyare pressmeddelanden hittar du i nyhetsrummet (sttinfo.fi).

Riksomfattande NTM-centralernas nyhetsrum (sttinfo.fi)

Regional information

Pressmeddelanden till 23.9.2020

Pressmeddelanden 2020 (till 23.9.2020)

Kausityövoiman hankinnasta koronapandemian aikana (Etelä-Pohjanmaa)

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja TE-palvelut kartoittavat kausityövoiman tarvetta Etelä-Pohjanmaan alueella. Huoli työvoiman saannista on suuri, sillä poikkeustilanteesta johtuen moni maatalous-, puutarha- ja marjoja tuottava tila/yritys on jäänyt vaille tarvitsemaansa ulkomaista kausityövoimaa rajaliikenteen rajoittamisen vuoksi. Suomen hallitus on linjannut että, ensivaiheessa ainoastaan 1500 ulkomaalaisen henkilön tulo Suomeen voidaan järjestää. Määrä on valtakunnallisesti pieni suhteessa kausityövoiman tarpeeseen ja työntekijöiden saaminen Suomesta on nyt ensiarvoisen tärkeää myös Etelä-Pohjanmaan alueella.

"Kartoituksen lisäksi olisi erittäin tärkeää, että yritykset ilmoittaisivat avoimen työpaikan TE-palveluiden Avoimet työpaikat -verkkosivuilla", toteaa Matti Keltamäki TE-toimistosta. Työpaikan ollessa julkisesti avoinna, TE-palvelut voivat tarjota työpaikkoja TE-toimistoon ilmoittautuneille työnhakijoille. Tällä hetkellä TE-toimistoon ilmoittautuu valtava määrä joko määräaikaisesti tai toistaiseksi lomautettuja henkilöitä, joiden joukosta voisi löytyä työvoimaa tilapäisesti. Suuri osa nuorista on myös jäänyt ilman kesätyöpaikkaa koska esim. palvelualoilla työvoiman tarve väheni dramaattisesti.

Maatalous- ja puutarhatuotanto sekä tuotantoeläinten hoito ovat tällä hetkellä kaikista kriittisimpiä kausityövoimaa tarvitsevia aloja. ELY-keskuksen maaseutuyksikön yksikönpäällikkö Ritva Rintapukka toteaa, että "Alkutuotannon ylläpito on maamme huoltovarmuuden kannalta erityisen tärkeää, koska koronakriisin edetessä ei maatalous- ja puutarhatuotteiden tuonnin jatkuvuudesta voida olla varmoja. Erityisesti kasvihuonetuotannossa ja marjatiloilla on viime vuosina käytetty pääosin ulkomaista kausityövoimaa."

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Työpaikkailmoitusten julkaisun osalta työnantaja- ja yritysasiakkaiden palvelunumerossa 0295 046 510 (ma-pe klo 9-16.15)

Kansainvälisen työvoiman saatavuuteen liittyvissä asioissa yhteyshenkilö on Jenna-Maria Heinonen, puh. 0295 046 649, email: [email protected]

Työlupa-asioihin liittyen työlupayksikön palvelunumerossa 0295 029 506 (ma-pe klo 9– 11), Sähköposti: [email protected] (Etelä-Pohjanmaan työlupa-asioista vastaa Pohjois-Pohjanmaan yksikkö).

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Etelä-Pohjanmaan TE -toimisto Ritva Rintapukka, yksikönpäällikkö, ELY-keskus p. 0295 027 619

Leena Tuohimaa-Kari, johtaja, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto p. 0295 046 637

Haastattelupyynnöt kausityövoimaa rekrytoivilta työnantajilta:

Kukkasmäki Ari-Pekka, puh. 040 5145655, https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/10311665?lang=fi

Taipalus Antti, puh. 0400 429 637, https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/10321272?lang=fi