Navigeringsmeny
Uutiset 2014

Nyheter 2014

Nyheter

Maataloustukien sähköisten tukihakemusten osuus maan alhaisin Etelä-Savossa (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savossa ei voida juuri kehuskella maataloustukien hakemisen nykyaikaisuudella: sähköisesti tukihakemuksensa jätti vuosi sitten alle puolet hakijoista, eli huomattava valtaosa viljelijöistä suosi edelleen perinteisiä paperilomakkeita. Muissa maakunnissa sähköistä hakua käytettiin paljon enemmän. Alkavan vuoden tavoitteena onkin nostaa reilusti edellisvuoden prosenttia Etelä-Savossa ja kannustaa entistä useampi viljelijä jättämään tukihakemuksensa sähköisesti.

– Viime keväänä Etelä-Savossa sähköisen tukihaun osallistumisprosentti 42 oli maamme alhaisin, joten siinä on todellakin kohentamisen paikka. Pohjois-Savo sen sijaan ylsi korkeimpaan tulokseen koko Suomessa eli 73 %:iin. Sähköisen tukihaun osuus Etelä-Savossa on toki vuosittain lisääntynyt, mutta kirittävää riittää, sillä valtakunnallinenkin tavoite on noussut jo 80 %:iin, Etelä-Savon ELY-keskuksen yksikköpäällikkö Maija Puurunen kommentoi.

Maaseutuvirastossa toivotaan, että Etelä-Savokin aktivoituisi sähköisesti. Väkisin ei ketään silti olla ajamassa sähköiseen maailmaan, vaikka tietoverkkojen hyödyntäminen onkin ennemmin tai myöhemmin kaikkien todellisuutta.

– Kehitys pitää nähdä myönteisenä, mutta ketään ei haluta pakottaa. Tärkeintä on, että saadaan myös tukineuvojat uskomaan siihen, että sähköistä asiointia kannattaa käyttää. Kun tukihakemukset jätetään sähköisesti, niin virheiden mahdollisuus pienenee huomattavasti, Maaseutuviraston tietojärjestelmäasiantuntija Piia Ylikoski korostaa.

Tietoverkkovälitteiseen asiointiin siirtymistä haittaavat kehnot verkkoyhteydet maaseudulla. Viljelijät myös tarvitsevat runsaasti tukineuvontaa.

– Tukineuvojilla on jatkossakin neuvonnallinen rooli. Viljelijät tarvitsevat vuonna 2015 entistä enemmän ohjausta hakuasioissa, kun siirrytään uuteen ohjelmakauteen. Sähköinen asiointi nopeuttaa hakemuksen täyttämistä. Kun hakemus täytetään sähköisesti, niin neuvojan ei tarvitse moneen kertaan laskea ja tutkia edellisvuoden hakemuksia. Näin aikaa jää enemmän oleelliseen työhön eli neuvontaan, Ylikoski toteaa.


Lisätietoja ja yhteystiedot:

Ohjelmatiedottaja Toni Degerlund, 0440 155 992, toni.degerlund(at)maaseutukuriiri.fi


Regional information