Navigeringsmeny
Nyheter 2018

Kevyen liikenteen väylä välille Salla - Sallatunturi on valmistunut (Lappi)

Sallan kuntakeskuksen ja Sallatunturin välisen kevyen liikenteen väylän rakennustyöt ovat valmistuneet. Kevyen liikenteen väylää rakennettiin 6,3 kilometrin matkalle. Rakennustöihin sisältyi myös suojatiesaareke maantielle 950 kirkonkylän puoleiseen päähän ja Ruuhijoen ylittävä vesistösilta. Tievalaistusta rakennettiin kevyen liikenteen väylälle ja lisäksi noin puolen kilometrin matkalle maantielle 950 Sallatunturiin päin.

Uusi kevyen liikenteen väylä parantaa alueen asukkaiden ja matkailijoiden liikenneturvallisuutta ja edistää kesämatkailun ja kestävän kehityksen mukaisen matkailun kehittämistä.

Kevyen liikenteen rakennusvaihe alkoi keväällä 2017, Ruuhijoen ylittävä kevyen liikenteen ylikulkusilta rakennettiin keväällä 2018 ja viimeistelytyöt ja asfaltointi tehtiin kesän ja alkusyksyn 2018 aikana. Hankkeen rakentamiskustannukset olivat noin 1,9 miljoonaa euroa. Kustannuksista puolet rahoitti Euroopan aluekehitysrahasto EAKR. Hankkeen kustannuksiin osallistui lisäksi Liikennevirasto ja Sallan kunta.

Kevyen liikenteen väylän rakennutti Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja urakoitsijana toimi Veljekset Karjalainen Oy.

Kevyen liikenteen väylän avajaisjuhlaa vietetään lauantaina 29.9.2018. Juhlan järjestää Sallan kunta.

Avavaisjuhlan ohjelma: http://loma.salla.fi/fi/tapahtumat/1533730857/

 


Regional information