Navigeringsmeny
Nyheter 2018

Laajennettu viljelijäraati kokoontui pohtimaan maatalouden ajankohtaisia asioita

Uudenmaan viljelijäraati ei nimestään huolimatta pisteytä tai arvostele mitään eikä ketään. Raati on yhteistyöryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti joko pienemmällä tai laajennetulla kokoonpanolla pohtimaan Uudenmaan alueen maatalouden kysymyksiä.  Raadin tavoitteena on avoin ja hyvä vuorovaikutus kaikkien jäsenten kesken. Jäsenistö koostuu tuottajista, neuvonnasta ja kuntahallinnosta. Uudenmaan ELY-keskus organisoi ryhmän toimintaa.

Puheenjohtajana toimii tällä hetkellä kansanedustaja Eerikki Viljanen. Viljasen mukaan raati on hyödyllinen foorumi, jossa jaetaan tietoa puolin ja toisen.

"Nykyajan digitaaliset viestintävälineet eivät korvaa suoraa kanssakäymistä. Tuottajille on esimerkiksi tärkeää, että täällä voi hallinnon edustajilta kysyä suoraan, miten joku asia on. Asiasta on voinut jo saada informaatiota monta kautta, ja tieto on voinut vääristyä matkalla."

Viljanen kertoo raadin työstä myös toisen konkreettisen esimerkin. "Joskus raadin kokouksissa saatetaan neuvoa, miten tietystä asiasta kannattaa tiedottaa eteenpäin.  Kyseessä voi olla joku tunteita herättävä asia, ja yhdessä mietitään, miten viestiä viedään kentälle."

Uudenmaan ELY:n maaseutuyksikön päällikkö Jussi Ylitalo puolestaan korostaa miten tärkeää on, että virkamiehet saavat suoraan tietoa, mitkä asiat kentällä eivät toimi, tai toimivat hyvin. "Viljelijäraadista on paljon apua työhömme".

Mikä sitten puhututtaa maatalouden parissa työskenteleviä vuonna 2018? Viljanen ei epäröi vastatessaan: "Kyllä se on ja tulee olemaan sateisen ja huonon viime syksyn vaikutus, joka jatkuu koko tämän vuoden".


Uudenmaan ELYn ylijohtaja Petri Knaapinen, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja viljelijäraadin puheenjohtaja Eerikki Viljanen odottelemassa tilaisuuden alkua.

teksti ja kuvat:
Sari Laine


Regional information