Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Luovien alojen yrittäjyyttä ja sote-yhteistyötä edistetään vahvasti (Kaakkois-Suomi)

Luovien alojen verkostotoiminta ja yhteistyö sote-alan kanssa ovat voimakkaassa nosteessa. Luovien alojen verkostotoimijat kokevat, että yhteinen ääni ja verkoston voima ovat todella tärkeitä.

– Luovien alojen verkosto on ollut aika hyvä esimerkki muille alueille ja ely-keskuksille. Verkostoitumisen kautta on saatu Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella hankekokonaisuuksia aikaan, ja yhteistyötä tehdään myös Hämeen ja Etelä-Savon kanssa. Muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen kanssa tehdään paljon yhteistyötä. On saatu yhteistäkin ääntä syntymään, kertoo Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun koulutusalajohtaja Petteri Ikonen.

Kymenlaaksossa keskustelujen taustalla on ollut muun muassa peliala, jonka osaamista alueella on paljon. Suomen ensimmäinen pelialan läänintaiteilija Jaakko Kemppainen on aloittanut helmikuussa 2019 Taiteen edistämiskeskuksen Kouvolan-toimipisteessä. Hän edistää videopeleihin liittyvän taiteen tunnetuksi tekemistä ja paikallisten pelitaitelijoiden työn tukemista Kaakkois-Suomen, Hämeen ja Uudenmaan alueilla.

– Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson identiteetit ja tuntemus maakuntien yhtäläisyyksistä ja erilaisuuksista ovat kirkastuneet vuosien varrella, mikä auttaa työssä. Esimerkiksi ensimmäinen keskustelu korutaiteen läänintaiteilijan tarpeesta käytiin luovien alojen kehittämisverkostossa, josta asia eteni taidetoimikuntiin, kertoo erityisasiantuntija Johanna Vuolasto Taiteen edistämiskeskuksesta.

Esimerkki verkostojen voimasta löytyy luovien alojen CreMA-haun tuloksista.

– CreMA-haussa Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Hämeen ELY-keskukset saivat kukin kolme hankehakemusta läpi. ESR-hanketyöskentely on myös todella aktiivista ja tuloksellista, sanoo kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.

Luovat alat ja sote yhteen

Yksi luovien alojen kehittämisverkoston tärkeimmistä painopisteistä vuonna 2019 on luovien alojen ja sote-alan yhteistyön edistäminen.

– Kulttuurilla on tärkeä merkitys ennaltaehkäisevässä työssä. Lisää yhteistyötä voitaisiin tehdä sote-alan kanssa, toteaa aluekehitysasiantuntija Mia Hämäläinen Kymenlaakson Liitosta.

Sote-alan toimijoille järjestetään maakunnissa Soteuttamo-verkottumistilaisuuksia. Soteuttamo-tilaisuus on 27.3.2019 Lappeenrannassa ja 25.4.2019 Kouvolassa.

– Sosiaali- ja terveysala elää Suomessa murroksen ja uudistumisen aikaa. Sen vuoksi järjestetään maakunnittain Soteuttamo-tilaisuuksia ELY-keskuksen koordinoimina. Soteuttamot ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia yksityiselle, julkiselle ja kolmannelle sektorille. Tilaisuuksien tarkoitus on olla informatiivisia, verkottavia ja keskustelua mahdollistavia tilaisuuksia, kertoo hankinta-asiantuntija Tarja Kähärä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.

Lakiuudistuksella sekä taiteen ja kulttuurin saatavuuslinjauksella nostetta hyvinvointiin

Uusi kuntien kulttuuritoimintalaki tulee voimaan 1.3.2019. Laki vahvistaa kulttuurin roolia kunnan toiminnassa sekä perustelee kulttuurin merkitystä ja asemaa kunnan peruspalveluna. Lain voimaantulosta järjestetään infotilaisuuksia eri puolilla Suomea kuntien kulttuurivastaaville, paikallisille ja alueellisille kulttuuri- ja taidetoimijoille sekä päättäjille.

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat antaneet suosituksen toimista, joilla edistetään taiteen ja kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Toimenpiteet koskevat koko sosiaali- ja terveydenhuollon kenttää sekä kaikkia väestöryhmiä.

Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkosto piti vuoden 2019 ensimmäisen kokouksensa ely-keskuksessa Kouvolassa 18.2.2019. Osallistujia oli mukana myös etäyhteydellä.

Kuvassa oikealla etualalla Ritva Kaikkonen, taaempana koulutusalajohtaja Petteri Ikonen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta, kulttuuripäällikkö Elina Koivisto Kouvolan kaupungilta, Tarja Kähärä, projektipäällikkö Meri Valta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta ja johtaja Tiina Luhtaniemi Kouvolan teatterista.

Johanna Vuolasto ja pelialan läänintaiteilija Jaakko Kemppainen työskentelevät Taiteen edistämiskeskuksessa Kouvolassa.

Lisätietoa:

 

Teksti ja kuvat: verkkotiedottaja Tuija Närhi


Regional information