Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Yritystukiin ja kehittämishankkeisiin vielä rahoitusta! (Kaakkois-Suomi)



Green Care yrittäjä Tanja Niemimuukko Lappeen Harju Oy:stä on ollut mukana kehittämistoiminnassa. Kuva: Leena Hyrylä.
 

Kuluva EU:n ohjelmakausi 2014 - 2020 on loppusuoralla. Yritys- ja kehittämishankkeisiin on tänä vuonna käytettävissä mukavasti maaseuturahoitusta, ensi vuoden ollessa rahoitusmäärältään vaatimattomampi. Nyt kannattaakin jalostaa hyvät yritystuki- ja hankeideat hakemuksiksi saakka.

Rahoituksen haku on jatkuvaa ja hakemukset käsitellään ELY-keskuksessa valintajaksoittain. Yritystukien ja yritysryhmähankkeiden valintajaksot ovat kahden kuukauden mittaisia, ja seuraavat valintajaksot päättyvät kesäkuun ja elokuun lopussa. Kehittämishankkeissa seuraava valintajakso päättyy lokakuun lopussa. 

Rahoituspäätöksiä voidaan tehdä vuoden 2020 loppuun asti, ja rahoitettujen yritys- ja kehittämishankkeiden toteutusaika voi jatkua 31.12.2022 saakka. Maatilainvestoinneille ja nuoren viljelijän aloitustuelle on lisäksi omat valintajaksot.

Satanen rikottu yritysrahoituksessa

Kaakkois-Suomessa ELY-keskus on tehnyt yli sata yritysrahoituspäätöstä. Rahoitusta on myönnetty yrityksille noin 6 miljoonaa euroa yritystukina. Lisäksi yli 70 kehittämishankkeella on tuettu elinkeinojen kehittymistä, ympäristön tilan kohentamista ja toimintojen vireyttämistä maaseudulla. Lisäksi maaseuturahoitusta on ohjautunut Leader-ryhmien kautta alueen yrityksille ja maaseudun asukkaille.

ELY-keskuksen maaseuturahaston asiantuntijat palveluksessasi ([email protected]):

  • Jukka Saari: yritysrahoitus, puh. 0295 029 085
  • Tarja Taipale: yritysrahoitus, puh.  0295 029 167
  • Leena Hyrylä: maaseudun kehittämisrahoitus, yritysryhmät, puh. 0295 029 047
  • Jukka Penttilä: maaseudun kehittämisrahoitus, yritysryhmät, puh. 0295 029 077
  • Henna Aapro, maatilainvestoinnit, nuoren viljelijän tuki, puh. 0295 029 036


    - Teksti: Leena Hyrylä

Regional information