Nyheter 2021

Regional information

Nyheter 2020

Mika Sievi-Korte: Rohkaisua ja tukea vientiin Team Finland -verkostosta (Pirkanmaa)

Koronavuodet ovat olleet yrityksille hyppy tuntemattomaan. Monikaan yritys ei ollut varautunut millään tavalla Covidin tapaiseen poikkeustilaan. Pandemian alussa pelkona oli maailmantalouden todellinen syväkyykkäys, mutta pelot karisivat yllättävänkin nopeasti mm. keskuspankkien ja valtioiden voimakkaan elvytyksen johdosta.

Julkisten rahoittajien toiminnan pääpaino siirtyi pandemian alussa häiriörahoitushakemusten hoitamiseen. ELY-keskukset ja Business Finland organisoivat erittäin nopealla aikataululla prosessit kuntoon. Vaikka rahoitus kohdistuikin lainsäädännöstä johtuen yritysten tuotekehityshankkeisiin, pystyi moni yritys säilyttämään työpaikat ja jatkamaan toimintaansa häiriörahoituksen ja sitä seuranneiden kustannustukien turvin. Nyt marraskuussa 2021 tilanne näyttäisi olevan menossa kohti uutta normaalia.

Kansainvälinen verkkokauppa kasvoi koronapandemian myötä ja kasvaa edelleen. Samalla yritykset joutuivat järjestämään ja viilaamaan logistiikkaketjunsa uuteen uskoon. Heinäkuussa 2021 voimaan tulleen jätelain uudistuksen myötä tuottajavastuu koskee myös etämyyjiä. Jätehuollon kustannusten jakaminen ulkomaisten verkkokauppojen kanssa on hyvä uutinen suomalaisille yrityksille, jotka ovat tähän mennessä kustantaneet jätehuollon omasta pussistaan.

Suomi elää viennistä. On erittäin tärkeää huolehtia yritysten toimintaedellytyksistä kotimaassa, mutta paukkuja pitää riittää myös yritysten kasvu- ja kansainvälistymispyrkimysten tukemiseen. ELY-keskukset hoitavat osaltaan tätä ruutua tarjoamalla kansainvälistymiseen neuvontaa ja rahoitusta. Myös yritysten kehittämispalvelut ovat toimivia työkaluja, kun yritys suunnittelee viennin käynnistämistä. Tällöin yritys saa avukseen Suomen johtavia asiantuntijoita varsin kustannustehokkaasti.

Olemme julkisia kv-palveluja tarjoavan Team Finland -verkoston ydintoimijana auttamassa yrityksiä isommalla kokoonpanolla. Team Finland -verkoston monipuolisilla palveluilla yritys voi parantaa vienti- ja kansainvälistymismahdollisuuksiaan tai tavoitella uusia markkinoita. Esimerkiksi ylöjärveläinen Lehtovuori Oy on saanut rahoituspalveluista kasvuun vauhtia ja rohkaisua. Lisäksi ELY-keskukset järjestävät yrityksen kansainvälistymiseen liittyviä koulutuksia ja ajankohtaistilaisuuksia yhdessä kumppaniensa kanssa.

ELY-keskuksissa toimivat Team Finland -koordinaattorit, jotka suunnittelevat kv-toimenpiteitä yhdessä aluekumppanien kanssa sekä neuvovat yrityksiä kansainvälistymisen aloittamisessa tai laajentamisessa. Pirkanmaan Team Finland -koordinaattorina toimii Jukka Kohonen.

Yritykset voivat myös Team Finland -sivujen kautta lähestyä helposti verkostoa yhteydenottopalvelun kautta. Verkosto etsii yrityksen tarpeisiin sopivimmat palvelut ja asiantuntijat. Jos kansainvälistyminen on yrityksesi agendalla, tutustu Team Finland -palveluihin: https://www.team-finland.fi/.

Mika Sievi-Korte
johtaja / elinkeinot, työvoima ja osaaminen
Pirkanmaan ELY-keskus


Kuva Tinnu Salonen

Lue myös:

Kasvu vaatii kestävää kehitystä ja rohkaisua - sekä ennen kaikkea staminaa! (Lehtovuori Oy)

Jätehuollon tuottajavastuu laajeni kansainväliseen etäkauppaan - "Hyvä uutinen suomalaisille valmistajille ja maahantuojille"

Team Finland -koordinaattori on aloittavan viejän väylä laajan verkoston palveluihin

Osallistu Team Finland Talks -webinaariin 25.11. - tietoa rahoituksesta ja kv-palveluverkostosta