Nyheter 2021

Regional information

Nyheter 2020

Muista lintujen pesimärauha luonnossa liikkuessa (Pirkanmaa)

Saat liikkua Suomen upeassa luonnossa riippumatta siitä, kuka alueen omistaa tai on sen haltija. Osa jokamiehenoikeuksista on säädetty laissa, ja osa perustuu maan tapaan ja perinteisiin. Jokamiehenoikeutta käyttämällä ei kuitenkaan saa aiheuttaa haittaa tai häiriötä.

Jokamiehenoikeuksista nauttimiseen ei tarvita maanomistajan lupaa eikä niistä tarvitse maksaa.

Luonnossa liikkumisesta ei kuitenkaan saa aiheutua vahinkoa eläimille, kasveille ja ympäristölle. Keväällä ja kesällä on tärkeää muistaa lintujen pesimärauha ja tarkkailla lintuja kunnioittavan välimatkan päästä. Luonnossa on hyvä välttää tarpeetonta metelöintiä ja huolehtia, että lemmikit eivät pääse häiritsemään lintuja tai muita rauhoitettuja eläimiä.

Luontoretkeltä pitää viedä kaikki roskat mukanaan pois ja muutenkin jättää mahdollisimman vähän jälkiä itsestään luontoon. Esimerkiksi kukkia saa jokamiehenoikeuden nojalla poimia, mutta on syytä muistaa kohtuus ja varmistua siitä, että ei poimi tai vahingoita rauhoitettuja kasveja.

Neljä joutsenta järvellä.
​​​​​​​Kuva Marja-Liisa Pitkänen.

Jokamiehenoikeudet lyhyesti

Saat

  • liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla ja erityiseen käyttöön otetuilla alueilla (esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot ja istutukset)
  • oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua (esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksista)
  • poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia
  • onkia ja pilkkiä
  • kulkea vesistössä ja jäällä.

Et saa

  • aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle
  • häiritä lintujen pesintää tai muutenkaan häiritä rauhoitettuja eläimiä tai riistaeläimiä
  • kaataa tai vahingoittaa puita
  • ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta
  • häiritä kotirauhaa
  • roskata
  • ajaa moottoriajoneuvolla maastossa maalla ilman maanomistajan lupaa
  • kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.

(Lähde: www.ymparisto.fi/jokamiehenoikeudet)

Lisätietoa jokamiehenoikeuksista, yksityiskohtaisempia kysymyksiä ja vastauksia mm. marjanpoiminnasta sekä opas jokamiehenoikeuksista suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi löytyy ymparisto.fi-sivustolta: