Nyheter 2022

Regional information

Nyheter 2022

Valtatie 3 Lempäälä-Pirkkala: parantamishankkeen yleisötilaisuudessa esiteltiin YVA-selostus (Pirkanmaa)

Valtatie 3:n parantamiseen ja Tampereen kaupunkiseudun 2-kehätien rakentamiseen tähtäävä suunnitteluhanke piti 18.1. kaikille avoimen etätilaisuuden, jossa esiteltiin hankkeen ympäristövaikutuksia arvioiva YVA-selostus.

Tilaisuuden osallistujien kommentit ja kysymykset liittyivät pääosin alueen luontoarvojen säilyttämisen tärkeyteen sekä huoleen melun lisääntymisestä ja alueen vetovoiman heikkenemisestä. YVA-selostus käsittelee juuri näitä kysymyksiä. Moni myös kyseenalaisti arvioinnissa käytetyt liikenne-ennusteet.

Tilaisuuden puhujat perustelivat muutosten tarvetta esimerkiksi valtatie 3:n tärkeällä asemalla Suomen päätieverkossa. Valtatieliikenteen sujuvuudessa on ongelmia jo nykyisillä liikennemäärillä etenkin Lakalaivan ja Sarankulman eritasoliittymien ympäristössä. Kaupunkiseudun kasvaessa myös liikenteen ennustetaan lisääntyvän tulevaisuudessa. Lisäksi liikenteen turvallisuudessa on parannettavaa. Alueen maankäytön kehittäminen voimassa olevan maakuntakaavan mukaisesti edellyttää alueen tieverkon parantamista.

Yhdestä tievaihtoehdosta tehdään yleissuunnitelma

YVA-selostuksessa on kuvattu laajasti kolmen mahdollisen parantamisvaihtoehdon vaikutuksia. Vaihtoehto 0+ sisältää vähäisiä parannuksia nykyiseen valtatiehen, muut vaihtoehdot 1 ja 2 toisivat uusia linjauksia Lempäälän ja Pirkkalan kuntien alueille. Arviointi kuvaa millaisia vaikutuksia kullakin ratkaisulla olisi esimerkiksi ihmisten elinoloihin, maisema- ja kulttuuriperintöön, luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon, liikenteeseen tai maankäyttöön.

Ympäristövaikutusten kannalta paras ratkaisu ei ole yksiselitteinen. Perusteellisen harkinnan jälkeen yhdestä vaihtoehdosta laaditaan yleissuunnitelma, joka valmistuu arviolta vuoden 2023 alkupuolella.

Osallistujia pyydettiin jättämään näkemyksensä myös virallisen prosessin mukaisesti yhteysviranomaiselle. Selostus on nähtävillä ja kommentoitavana helmikuun 2022 loppuun osoitteessa www.ymparisto.fi/VT3LempaalaTamperePirkkalaYVA.

Verkkosivulta löytyy myös tieto, missä selostukseen voi tutustua Tampereella, Lempäälässä ja Pirkkalassa. Lisäksi sivulla julkaistaan 24.1. alkavalla viikolla tilaisuuden muistio. 

Esittelytilaisuuteen osallistui noin 110 osallistujaa. Myös Aamulehti striimasi tilaisuuden sivujensa kautta.

Tutustu tiehankkeeseen tarkemmin sen omilla sivuilla: https://vayla.fi/vt-3-lempaala-pirkkala

Valtatie 3, Lempäälä-Pirkkala.