null Ranualainen metsäkonevalmistaja ponnisti autotallista kansainvälisille markkinoille

Ranualainen Jarcrac Forest Finland Oy on pienmetsäkonevalmistaja, jonka tarina alkoi alun perin Jari Konttilan harrastuksena 50 neliöisessä autotallissa vuonna 1998. Nyt reilu 26 vuotta myöhemmin Jarcracista on tullut lappilainen menestystarina, jonka noin 1300 neliöisessä tehtaassa valmistettuja koneita löytyy niin Kanadasta kuin Japanistakin.

Kaikki alkoi pienen kaksitelaisen latukoneen tekemisestä. Myyjä Jere Konttila kertoo, että hänen isällään Jarilla oli ensin ajatus yhden koneen tekemisestä. Myöhemmin laitteiden valmistaminen kuitenkin muuttui harrastuksesta ensin sivutoimiseksi ja lopulta täysipäiväiseksi työksi jatkuvasti kasvavan kysynnän myötä. Yhden latukoneen valmistuminen johti toiseen ja lopulta siihen, että latukoneiden alustaa alettiin hyödyntämään metsäkonekäytössä.

– Vuosien kuluessa se kehittyi tähän mitä ollaan tänä päivänä, tämmöinen vientivetoinen pienmetsäkonevalmistaja. Kysyntähän sitä hyvin pitkälti ohjasi silloin muuttamaan harrastuksesta ihan täysipäiväiseksi koneiden valmistajaksi, Konttila toteaa.

Yritysrahoituksen turvin kasvua

Tällä hetkellä Ranuan tehdas työllistää yrittäjän lisäksi kahdeksan työntekijää ja osaavaa työvoimaa on Jere Konttilan mukaan löytynyt hyvin.

ELY-keskuksen saaman yritysrahoituksen turvin Jarcrac on tähdännyt erityisesti toiminnan laajentamiseen ja vastaamaan kasvavaan ulkomaiseen kysyntään. Konttila toteaa rahoituksella olleen tässä auttava rooli.

– Rahoitus on auttanut vastaamaan kysynnän kasvuun ja nopeuttanut toiminnan kasvattamista. Kasvava ulkomainen kysyntä johti suunnilleen kymmenen vuotta sitten siihen, että yritys päätti satsata vientiin ja kohdistaa enemmän koneiden myyntiä Suomen ulkopuolelle, Konttila kertoo.

– Yhteistyökumppani huomasi meidän koneille markkinarakoa Keski-Euroopassa ja siitä sitten vuonna 2014 saatiin ensimmäinen vientikauppa Latviaan. Kansainväliset markkinat avautuivat. Pikkuhiljaa on kasvettu, löydetty lisää jälleenmyyjiä ja samalla kasvatettu asiakasverkostoa, Konttila sanoo. 

Ympäristöystävällisyyden tärkeä rooli

Se mikä erottaa Jarcracin kilpailijoista on Konttilan mukaan se, että koneista tehdään yksinkertaisempia ja maastokykyisempiä. Siten saadaan koneille myös paras mahdollinen tehokkuus.

Konttila korostaa miten luotettavuus on avainroolissa, sillä ostetuilla koneilla on tarkoitus pyörittää liiketoimintaa ja tienata. Kyse on asiakkaiden elannosta, joten luottamus täytyy olla korkealla.

– On varsinkin tärkeää, että kun on kyse pienmetsäkoneista niin niillä pitää päästä etenemään myös vaikeammissa paikoissa ja saada haettua puut metsästä, vaikka siellä olisi erityisen pehmeää tai epätasaista, Konttila kertoo. 

Ympäristöystävällisyys näyttäytyy Jarcracille yhä enemmän tärkeässä ja kasvavassa roolissa. Käytännössä tämä näkyy valmistettavien tuotteiden lisäksi myös Ranuan tehtaan toiminnassa.

– Koneet itsessään noudattavat viimeisimpiä päästömääräyksiä ja vaatimuksia. Tehtaalla valmistusprosessissa pyritään myös välttämään kaikki hukkamateriaalit ja maksimoimaan tehokkuus, että ei hukattaisi luonnonvaroja ja resursseja. Esimerkiksi laitteistovalinnoissa otetaan nämä seikat huomioon, Konttila sanoo.

Kasvava kysyntä

Vuosien saatossa Ranuan tehdas on kasvanut pienestä autotallista isoksi halliksi, mutta miltä näyttää Jarcracin tulevaisuus? Jere Konttilan mukaan hyvältä.

– Viennissä ja täällä kotimaassa on hyvin potentiaalia ja on mukava nähdä, että tämän kokoluokan koneilla kysyntä kasvaa. Samalla kasvaa kysyntä myös niiden tuottamalle työnjäljelle. Mukavaahan se on metsän kannalta, että enemmän suositaan kevyempiä ja pieniä metsäkoneita harvennuksissa, kun niillä saa selkeästi paremman jäljen, Konttila toteaa.

Kaikille, jotka epäröivät yritysrahoituksen hakemista Konttila antaa neuvoksi, että saavutettavat hyödyt ovat sen verran suuret, että mahdollisuudet kannattaa hyödyntää.

– Varsinkin jos on tavoitteena kasvattaa ja kehittää toimintaa, niin yritysrahoitus mahdollistaa sen kyllä hyvin. Monesti nopeammin kuin pelkästään tulorahoitteisesti, Konttila pohtii.