Navigeringsmeny
Valtakunnalliset uutiset

Riksomfattande nyheter

NYHETER
null Opinpolulle turvallisesti 

Opinpolulle turvallisesti

Uusi lukuvuosi käynnistyy valtaosassa maata tällä viikolla, mikä edellyttää kaikilta liikenteessä erityistä tarkkuutta. Koululaisten turvallisen koulumatkan eteen tekevät yhteistyötä niin kunta, vanhemmat kuin alueelliset ELY-keskuksetkin.

Lapsia koulumatkalla. Kuva Eeva Osa

Koulujen ja päiväkotien läheisyydessä tehdään useita turvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Myös ELY-keskus tienpitäjänä pyrkii eri tavoin parantamaan turvallisuutta niin koululaisille, mutta toki myös kaikille tienkäyttäjille. Konkreettisia keinoja turvallisuuden parantamiseen ovat muun muassa uusien suojatiesaarekkeiden toteuttaminen sekä nykyisten suojateiden havaittavuuden parantaminen esimerkiksi kohdevalaistuksella tai suojatiemerkkeihin kiinnitettävillä heijastinvarsilla. Myös tekemällä uusia linjauksia pyöräteille, lisäämällä katoksia pysäkeille ja parantamalla valaistusta pystytään vaikuttamaan sekä jalankulun että pyöräilyn turvallisuuteen. 

Kuinka lujaa ajat koulualueella?

Nopeusrajoitusten alentamiset ovat yksi konkreettinen keino liikenneturvallisuuden parantamiseen kohteissa, joissa liikkuu paljon lapsia. Rajoitusten toteutumista seurataan muun muassa nopeusnäyttötauluilla, joita sijoitetaan kiertävästi eri kohteisiin koulujen ja päiväkotien läheisyyteen. Tavoitteena on antaa autoilijalle herätys omasta ajonopeudesta sekä kiinnittää erityistä huomiota ajaessa koulualueella. 

Lapsi tarvitsee tukea ja ohjausta koulumatkoille

Luonnollisestikin koulu on vastuussa oppilaasta niin kauan, kunnes hän lähtee koulun pihasta. Oppilaiden vakuutus kattaa myös koulumatkat, ja vakuutuksen ottaja on opetuksen järjestäjä eli yleensä kunta. Vastuu siirtyy siis kunnalle siinä vaiheessa, kun oppilas lähtee koululta. Myös koulukuljetuksen järjestäjä on vastuussa koulumatkasta.

Oppilaan huoltajan vastuuta ei kuitenkaan ole syytä unohtaa, sillä liikennekasvatus lähtee jo kotoa. On tärkeää, että lapsen kanssa käydään läpi niin turvallinen koulumatka, tienylitykset kuin tiellä liikkuminenkin. Vanhemman tehtävänä on myös sopia lapsen kanssa turvallinen kännykän käyttö koulumatkalla, sillä kännykkä vie lapsen huomion helposti pois muusta liikenteestä.

Lue lisää

Opinpolulle turvallisesti, Pirkanmaan ELY-keskuksen tiedote 6.8.2024 (sttinfo.fi)

Lisää uutisia
Lisää uutisia

Regional information


Uppdaterad: 06.08.2024