Pressmeddelanden 2020

Maantien 672 (Tokerotie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä kantatien 67 ja Vennanmäentien välille, Kauhajoki (Etelä-Pohjanmaa)

ELY-keskus ja Juhan Paja Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen maantielle 672 rakennettavan kevyen liikenteen väylän rakentamisesta. Kauhajoen kaupunki toimii hankkeen osarahoittajana. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 0,7 M€.

Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenteen turvallisuutta vilkasliikenteisellä osuudella. Etenkin kevyen liikenteen turvallisuus parantuu huomattavasti. Osuudella on runsaasti raskasta liikennettä. Maantien 672 vuorokausiliikenne (KVL) on noin 1800 ajoneuvoa, josta raskaan kaluston osuus on n. 10 %.

Hankkeeseen sisältyy jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen maantielle 672 noin kahden kilometrin osuudelle kantatien 67 liittymästä Vennanmäentien liittymään. Hanke sisältää väylän rakentamisen lisäksi tievalaistuksen rakentamista sekä johto- ja laitesiirtoja. Kevyen liikenteen väylän alueelle rakennetaan uusi valaistus.

Työ on urakoitsijan mukaan tarkoitus aloittaa viikolla 33. Tietyö ei tule aiheuttamaan kovin suurta häiriötä maantien 672 liikenteelle, koska kaivuutyöt tehdään pääosin tiealueen ulkopuolella. Työmaa-ajoneuvoja, lähinnä kuljetuskalustoa on kuitenkin muun liikenteen mukana heti työmaan alusta saakka ja nopeusrajoitus on paikoin alennettu.

Urakka on valmis heinäkuuhun 2021 loppuun mennessä.

Liite: Yleiskartta (pdf)

Lisätietoja:

Tilaaja:

ELY-keskus: Projektipäällikkö Teppo Leppäaho, puh. 050 350 9877, teppo.leppaaho@ely-keskus.fi

Osarahoittaja:

Kauhajoen kaupunki: Kunnossapitopäällikkö Eetu Myllyniemi, puh. 040 705 6297, eetu.myllyniemi@kauhajoki.fi

Urakoitsija:

Juhan Paja Oy: Työpäällikkö Teppo Luoto, puh. 0400 722 599, työmaapäällikkö Sami Käpyaho, puh. 044 777 0042, sami.kapyaho@juhanpaja.fi


Uppdaterad