Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pirkanmaan tilanne lähes ennallaan

Työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä oli kasvanut vuositasolla. Pirkanmaalla oli marraskuussa vuonna 2015 36 252 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuina 3 285 henkilöä. Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla marraskuun lopussa koko maata heikompi. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 14,9 prosenttia, joka oli noussut hieman lokakuun tilanteesta ja koko maassa oli keskimäärin 13,0 prosenttia. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli edelleen kasvusuunnassa vuositasolla verrattuna, muutos oli 4,4 prosenttia. Suhteellinen osuus on lähes samalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin, jossa nousua oli noin 5 prosenttia.

Kaikkiaan palveluasiakkaina on ollut 53 500 henkilöä eli yli 22 % työvoimasta. Avoimien työpaikkojen määrä oli kasvanut huomattavasti edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Muutos oli 16,2 prosenttia eli 301 avointa työpaikkaa enemmän. Marraskuussa 2015 avoinna oli 2 160 kappaletta työpaikkoja. Kokonaisuudessaan työttömyyden kasvun lievä hidastuminen pitemmällä aikavälillä sekä avoimien työpaikkojen määrän kasvu vastaavana aikana kertoo muutoksesta parempaan suuntaan. Tietenkin saattaa olla, että vuoden lopun kausivaihtelusta johtuva työttömyyden kasvu ei kuitenkaan ole kovin positiivisen oloinen, mutta todennäköisesti työttömyyden kasvu ei ole sitä luokkaa kuin aikaisemmin oli lukujen perusteella odotettavissa.

Pirkanmaan työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 (pdf)


Regional information