Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Kainuun ELY-keskus antoi yhteysviranomaisen lausunnon Terrafamen tuotantohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (Kainuu)

Kainuun ELY-keskus on yhteysviranomaisena antanut 21.12.2017 lausunnon Terrafame Oy:n tuotantohanketta (Kaivostoiminnan jatkaminen ja kehittäminen tai vaihtoehtoinen sulkeminen) koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Ympäristövaikutusten arviointiselostus on ollut nähtävillä 25.8.–23.10.2017. Yhteysviranomaiselle on toimitettu arviointiselostuksesta 13 lausuntoa sekä yhteensä 22 erillistä mielipidettä yhdeltä tai useammalta kansalaiselta ja yhdistykseltä.

Lausunnossaan yhteysviranomainen katsoo, että arviointiselostus on laadittu YVA-asetuksen 10 §:n edellyttämällä tavalla. Arviointiselostuksessa on esitetty tarpeellisessa määrin YVA-asetuksen ja lainsäädännön edellyttämät asiat. Lisäksi arviointiselostuksessa on kiinnitetty huomiota nykytilan kuvaamiseen, eri hankevaihtoehtojen selkeään esittämiseen ja huomioitu eri intressiryhmien arviointiohjelmasta esittämiä näkökulmia. Kuviin, kaavioihin ja taulukoihin on koostettu tietoa niin yksityiskohtien esille tuomiseksi kuin kokonaisuuksien ymmärtämisen helpottamiseksi. Selostus antaa hyvän kokonaiskuvan kaivoksen nykytilasta, eri hankevaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.

Välivarastoitujen vesienkäsittelysakkojen loppusijoittamiseksi tarvittavaa vaarallisen jätteen kaatopaikkaa ei ole sisällytetty riittävissä määrin tähän YVA-menettelyyn. Välivarastoidut vesienkäsittelysakat ovat peräisin kaivoksen aikaisemmasta toiminnasta, eikä niitä synny Kaivostoiminnan jatkaminen ja kehittäminen tai vaihtoehtoinen sulkeminen -hankkeen mukaisessa toiminnassa. Välivarastoitujen vesienkäsittelysakkojen kokonaisuuteen YVA-menettely voidaan tehdä omana erillisenä YVA-menettelynä.

YVA-selostuksessa esitettyä seurantaa yhteysviranomainen on katsonut tarpeelliseksi täydentää säteilyturvakeskuksen lausunnossa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös pohjavesien tarkkailua on parannettava suunnitelmien mukaan laajentuvien toimintojen ympäristössä pohjavesien taustapitoisuuksien selvittämiseksi.  Muutoin hankkeesta vastaavan on huomioitava yhteysviranomaisen lausunto vesienhallintaa koskevasta selostuksesta (28.7.2017).

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tavoitteena on luoda tietoa toiminnan vaikutuksista ympäristöön, luontoon ja ihmisiin sekä lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. YVA-menettelyn avulla pyritään ehkäisemään haitallisten ympäristövaikutusten syntymistä sekä sovittamaan yhteen eri näkökulmia ja tavoitteita. YVA-menettely ja sen yhteydessä laaditut asiakirjat eivät siis itsessään muodosta ympäristölupaa, eivätkä ne siten oikeuta hankkeen aloittamiseen tai toiminnan muuttamiseen.

Kaivostoiminnan jatkamisen ja kehittämisen tai vaihtoehtoisen sulkemisen -hankkeen YVA-menettely on päättynyt yhteysviranomaisen tänään (21.12.2017) antamaan lausuntoon arviointiselostuksesta. Arviointiselostus ja yhteysviranomaisen siitä antama lausunto tulee liittää hanketta koskeviin lupahakemusasiakirjoihin.  Lupaviranomaisena toimivan Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (AVI) huomioi lupaharkinnassaan molemmat YVA-selostukset sekä yhteysviranomaisen niistä antamat lausunnot. Hanketta koskevista lupapäätöksistä on käytävä ilmi, miten YVA-menettelyssä laadittu arviointiselostus ja yhteysviranomaisen siitä antama lausunto on otettu huomioon.

Lisätietoa löytyy hankkeen YVA-sivulta:

Lisätietoja:

Ympäristöasiantuntija Riina Päätalo, p. 029 502 668, riina.paatalo(at)ely-keskus.fi


Regional information