Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Kainuulaisten yritysten yhteiset hankkeet ovat osoittautuneet hyviksi ja tehokkaiksi: "liikevaihto on kasvanut jo hankkeen aikana" (Kainuu)

Yrityksille on tarjolla monia erilaisia toiminnan kehittämiseen tarkoitettuja yritystukia, mutta usein ne mielletään työläiksi ja byrokraattisiksi. Yksi tapa välttää hankebyrokratiaa on Euroopan maaseuturahastosta rahoitettu yritysryhmähanke, jossa 3–10 yritystä kehittää toimintaansa yhteisen teeman ympärillä. Hanketta hallinnoi ulkopuolinen taho, joka voi olla esimerkiksi kunta, kehittämisyhtiö tai yhdistys.

Yritysryhmähankkeiden tukiprosentti on korkea, jopa 75 %, ja hankkeisiin voi osallistua pienelläkin budjetilla. Yhteistyöhön voivat lähteä millä tahansa toimialalla toimivat yritykset, jotka sijaitsevat Kajaanin ydinkeskustan ulkopuolella ja joilla on jokin yhteinen kehittämisteema. Vaikka teema on yhteinen, räätälöidään toimenpiteet yrityskohtaisiksi.

Yritysryhmähankkeessa on mahdollista tehdä kehittämistoimia aina markkinoinnin suunnittelusta yrityksen sähköisten työkalujen sekä laatujärjestelmien kehittämiseen. Yhteisen hankkeen voivat perustaa myös keskenään eri toimialoilla tai paikkakunnilla toimivat yritykset.

– Kehittämistoimenpide voi olla esimerkiksi verkkokaupan perustaminen, jolloin yritysryhmässä mukana olevat yritykset voivat hyödyntää oman verkkokauppansa suunnittelussa ulkopuolista asiantuntijaa, Kainuun ELY-keskuksen yritysneuvoja Matti Haverinen vinkkaa.

Vuodesta 2014 alkaen noin 60 kainuulaista yritystä on kehittänyt toimintaansa yritysryhmähankkeiden avulla, mikä on valtakunnan kärkitasoa. Koska hankkeet ovat osoittautuneet hyviksi ja niiden kehittämistoimenpiteet tehokkaiksi, halutaan yritysryhmähankkeisiin satsata jatkossakin.

– Olen kuullut yrittäjiltä, että jo hankkeen aikana liikevaihto on kasvanut merkittävästi, kertoo yrityksiä aktiivisesti yritystukien tiimoilta kontaktoinut Haverinen.

Haverisen mukaan tärkeintä yritysryhmähankkeissa on yritysten välinen yhteistyö ja sen kehittäminen. Kainuussa yritysryhmähankkeiden menestystä selittääkin muun muassa se, että hankkeet sopivat erityisen hyvin matkailutoimialalle, joka on luonteeltaan yhteistyöhön kannustava. Eri toimijoiden välinen yhteistyö sujuvoittaa majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluita ostavan asiakkaan kokemusta.

Yritysryhmähankkeita yritystoimijoille esittelevä tilaisuus Lisäeuroja yritysryhmällä järjestetään 8.11.2018 klo 16.30 alkaen Sotkamossa Haapalan tilalla. Tilaisuuteen voi ilmoittautua 29.10. mennessä  https://www.lyyti.in/info_yrittajat

 

Lisätietoja:

yritysneuvoja Matti Haverinen, matti.haverinen(at)ely-keskus.fi, +358 295 023 556


Regional information