Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Laakajoen kalannousuväylän rakentaminen alkaa (Pohjois-Savo)

Sonkajärven kunnassa sijaitsevan Laakajoen kunnostuksen toinen vaihe on alkanut 9.12.2018. Pohjois-Savon ELY-keskus rakentaa kalannousuväylän joen yläpäässä sijaitsevan säännöstelypadon viereen. Rakennustöiden arvioitu kesto on noin viikko.

– Padon itärannalle rakennetaan noin 90 metriä pitkä allastettu ohitusuoma, jolla vajaan kolmen metrin pudotuskorkeus saadaan loivennettua kalojen nousureitiksi padon ohi. Nykyisellään pato estää kalojen vaelluksen Laakajärveen ja sen yläpuolisille, Sotkamon puoleisille puroreiteille, Pohjois-Savon ELY-keskuksen biologi Ilpo Käkelä kertoo.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2016 Laakajoen peratut koskiosuudet kunnostettiin kiveämällä virtakutuisten lohikalojen elinympäristöksi. Lisäksi osalle koskista ajettiin kutusoraa.

Laakajoki on entinen luonnonuoma, johon säännöstelyluvan mukaisesti ohjataan padolla 0,5 m3/s suuruinen virtaama läpi vuoden. Nilsiän reittiin kuuluva Laakajoki laskee Laakajärvestä Kiltuaan. Laakajärven säännöstely voimalaitostarpeisiin aloitettiin vuonna 1961. Pääosa järvestä lähtevästä vedestä laskee erilliseen voimalaitoskanavaan.

Kunnostushankkeen vesioikeudellisen luvan haltija on Sonkajärven kalastusalue.

Lisätietoja:
Pohjois-Savon ELY-keskus:
Biologi Ilpo Käkelä, p. 0295 026 817, ilpo.kakela(at)ely-keskus.fi
Rakennusmestari Markku Hyttinen, p. 0295 026 794, markku.hyttinen(at)ely-keskus.fi

Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy:
Aimo Tikkanen, p. 0400 274 021


Regional information