Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Lamminrahkan eritasoliittymän rakentaminen käyntiin Tampereen ja Kangasalan rajalla (Pirkanmaa)

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistämässä Lamminrahkan eritasoliittymän rakentamisen valtatie 12:lla Tampereen ja Kangasalan kaupungin rajan tuntumassa.

Virtuaalinen kuva havainnollistaa, miten valtatie 12 liikenne sujuu kahden vuoden kuluttua, kun uusi eritasoliittymä on valmistunut.

Rakennushankkeeseen kuuluu Lamminrahkan uuden kaava-alueen edellyttämän eritasoliittymän rakentaminen sekä siihen liittyvien valtatie 12:n ramppien rakentaminen. Eritasoliittymän risteyssillan lisäksi rakennetaan kaksi uutta alikulkukäytävää valtatie 12:lle. Valtatietä parannetaan noin 1,5 kilometrin matkalla. Parantamistyö käsittää muun muassa nykyisen valtatien leventämisen eritasoliittymän alueella sekä melusuojauksen rakentamisen Kiveliön kaupunginosan kohdalle. Myös tie- ja katuvalaistus, liikenteenohjauslaitteet ja tien turvavarusteet uusitaan. Merkittävä osa eritasoliittymän ramppien rakentamiseen tarvittavasta louhemateriaalista tuodaan Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennustyömaalta.

Työnaikaiset liikennejärjestelyt vaikuttavat valtatieliikenteen sujuvuuteen Vatialan ja Leinolan liittymien välillä. Valtatie 12:lla on työmaan kohdalla alennetut nopeusrajoitukset. Rakennustöiden aikana valtatien liikenne tullaan siirtämään työnaikaisille kiertoteille työvaiheiden tarpeiden mukaisesti.

Eritasoliittymän pääurakoitsijaksi on valittu Destia Oy ja rakennuttajakonsulttina toimii Ramboll Finland Oy.

Hankkeen urakkahinta on noin 5,3 miljoonaa euroa. Eritasoliittymän kokonaiskustannusten suunnitteluvaihe mukaan lukien arvioidaan olevan noin 6,5 miljoonaa euroa. Tampereen ja Kangasalan kaupungit maksavat pääosan hankkeen kustannuksista. ELY-keskus on osallistunut hankkeen suunnittelukustannuksiin noin 100 000 eurolla.

Eritasoliittymän rakennustyöt alkavat marras-joulukuun vaihteessa 2018 ja valmistuvat kokonaisuudessaan vuoden 2020 syksyllä.

Rakentamishanketta esitellään 27.11. Pitkäjärven koululla

Rakentamisen käynnistymisestä järjestetään esittelytilaisuus tiistaina 27.11.2018 klo 17–19 Pitkäjärven koulun auditoriossa osoitteessa Vatialantie 4A, Kangasala.

Tilaisuuden tarkoituksena on kertoa hankkeen alustavasta aikataulusta, töiden etenemisestä ja työnaikaisista liikennejärjestelyistä sekä vastata hankkeen vaikutuspiirissä olevien asukkaiden ja toimijoiden kysymyksiin hankkeesta.

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Tero Haarajärvi, p. 0295 036 223, Pirkanmaan ELY-keskus
  • Työpäällikkö Topi Tapanainen, p. 040 865 0280, Destia Oy
  • Rakennuttajakonsultti Juha Kääriäinen, p. 040 579 4386, Ramboll Finland Oy
  • Rakennuspäällikkö Merja Saarilahti, p. 050 550 9062, Kangasalan kaupunki
  • Projektipäällikkö Mikko Vainiomäki, p. 040 801 6212, Tampereen kaupunki

Regional information