Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Päijänteen vedenkorkeus pysyy alhaalla, Kymijoellakin vesi alle minimirajan (Kaakkois-Suomi, Häme, Keski-Suomi)

Keskimääräistä kuivemman kesän ja syksyn jäljiltä Päijänteen vedenkorkeus on laskenut ajankohtaan nähden alhaiselle tasolle. Vedenkorkeuksien laskua on edesauttanut lämmin kesä ja syksy, jolloin haihtuminen vesistöistä on ollut keskimääräistä runsaampaa.

Vesi on vähissä myös Kymijoella (kuva Pekka Kinnunen)

Vedenkorkeus Päijänteen Kalkkisissa oli 8.11.2018 NN+77,84 m, joka on 30 cm:ä keskimääräistä alhaisempi. Luonnonmukainen vedenkorkeus ilman säännöstelyä olisi NN +77,64 eli säännöstelemätön vedenkorkeus olisi 20 cm nykyistä vedenkorkeutta matalampi.

Vedenpinta on laskenut keväällä korkealla käyneestä vedenkorkeudesta 85 senttimetriä. Vedenkorkeus on ollut syksyllä tai alkutalvesta samalla tasolla tällä hetkellä kuin vuosina 2009, 1999 ja 1997. Sitä edelliset matalan tason vuodet sijoittuvat 1970-luvun lopulle. Tämän hetken ennusteen mukaan vedenkorkeuden lasku on pysähtymässä. Vedenkorkeuden kääntyminen nousuun edellyttäisi säätilan muuttumista oleellisesti runsassateisemmaksi.

Päijänteen vesistön latvajärvet ovat yleisesti matalalla tasolla, eikä niiden vedenkorkeus ole juurikaan lähtenyt vielä nousuun. Esimerkiksi Päijänteen latvajärvenä oleva Muuruejärvi on alhaisimmalla tasolla 1910-luvulta lähteneen mittaushistorian aikana ja Ylä-Keitele on laskenut 40 cm:ä alle keskimääräisen vedenkorkeuden. Kumpikaan näistä järvistä ei ole vielä lähtenyt normaalisti tapahtuvaan syksyiseen nousuun. Latvajärvien alhaalla oleva vedenkorkeus pitää tulovirtaaman Päijänteeseen alhaisella tasolla vielä pitkään, vaikka sateisuus lisääntyisi. 

Heinäkuun alusta lokakuun loppuun sademäärä on ollut Päijänteen vesistöalueella noin 100 mm keskimääräistä pienempi (68 % keskimääräisestä sadesummasta). Nykyisen ennusteen mukaan sää näyttää jatkuvan varsin kuivahkona edelleen marraskuussa eli kuivuus näyttäisi siltä osin jatkuvan edelleen.

Päijänteen juoksutus on tällä hetkellä 110 m3/s, joka on samalla tasolla kuin luonnonmukainen virtaama Kalkkisista ilman säännöstelyä. Päijänteen säännöstelyluvan mukaan Kymijoessa Kuusankoskella on pyrittävä pitämään 130 m3/s minimivirtaus. Mikäli Kymijoen virtaama laskee alle tuon minimirajan, on luvan mukaan Päijänteen juoksutus säädettävä luonnonmukaista vastaavalle tasolle. Kymijoen virtaama on nyt laskenut alle 130 m3/s, jonka johdosta Päijänteen juoksutus pidetään toistaiseksi tasolla 110 m3/s.

Linkit:

Lisätietoja:

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Vesistön säännöstelyt:

Vesitalousasiantuntija Juha Pohjoisaho
 P. +358 295 029 270

Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi
P. +358 295 029 260

Alueellista tietoa (Keski-Suomi):

Vesitalousasiantuntija Timo Sokka
P. +358 295 024 816

Alueellista tietoa (Häme)

Vesitalousasiantuntija Elina Mäkäläinen
P. +358 295 025 158

s-posti: [email protected]


Regional information