Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Perinnemaisemien maastokartoituksissa tehtiin löytöjä Etelä-Savossa (Etelä-Savo)

Etelä-Savon ELY-keskus kartoitti kesällä 2018 yhteensä 34 perinnemaisemakohdetta pääosin Mikkelin ympäristössä, mutta myös muualla Etelä-Savossa. Inventoinnissa löytyi uusia arvokkaita kohteita ja joidenkin vanhojen kohteiden arvoluokkaa korotettiin. Monelta kohteelta löydettiin myös uhanalaista tai harvinaista kasvilajistoa. Kartoitustyö jatkuu tulevina kesinä.

Nyt meneillään olevassa valtakunnallisessa perinnemaisemien inventoinnissa kartoitetaan aiemmin inventoitujen kohteiden mahdolliset arvon ja hoidon muutokset sekä tarkistetaan niiden laajenemismahdollisuudet. Lisäksi inventoidaan uusia perinnemaisemakohteita, esimerkiksi ympäristösopimuksella hoidettavia kohteita. Perinnemaisemien tilaa Etelä-Savossa selvitettiin edellisen kerran 1990-luvulla, jolloin löydettiin 183 arvokasta perinnebiotooppia.

Koska perinnemaisemia ja perinnebiotooppeja on säilynyt vain vähän, on tarpeen kartoittaa kaikki jäljellä olevat arvokkaat kohteet, kunnostaa jo umpeen kasvaneita alueita ja palauttaa ne alkuperäiseen käyttöönsä eli karjan rehuntuotantoon. Perinnemaisemien ja -biotooppien säilyminen hoidettuina on tärkeää luonnon monimuotoisuudelle ja uhanalaiselle eliölajistolle sekä myös maaseutumaiseman kulttuurihistoriallisille arvoille.

Uusia arvokkaita kohteita löytyi

Etelä-Savon kohteista 26 oli aiemmin inventoituja. Seitsemän kohdetta oli jäänyt pois hoidosta edellisen inventoinnin jälkeen. Uusia kohteita, jotka ovat olleet hoidossa ympäristösopimuksilla, inventoitiin yhteensä 8 kpl. Näiden tiedettiin jo etukäteen olevan arvokkaita, ja lähes kaikki arvioitiinkin maakunnallisesti arvokkaiksi.

Maastokäynneillä ilmeni, että monella vielä hoidossa olevalla kohteella eläintenpito loppuu lähivuosina, jolloin myös perinnemaisemien hoito loppuu. Vanhoista kohteista 11 kohteella pitkäjänteisen hoidon myötä arvot olivat parantuneet ja arvoluokkaa nostettiin vastaamaan tämän hetken tilannetta, paikallisesta arvoluokasta maakunnalliseksi. Koskelan laitumen Sulkavalla arvioitiin nyt nousseen maakunnallisesti arvokkaasta valtakunnallisesti arvokkaaksi. Lisäksi monella kohteella 1990-luvun inventointi käsitti vain jonkin osan laajemmasta laidunkokonaisuudesta, joten nyt päivitysinventoinnissa otettiin mukaan uusia lisäalueita.

Monelta kohteelta löydettiin myös uhanalaista tai harvinaista kasvilajistoa. Muun muassa uhanalaisia jäkkiä ja kesämaitiaista löydettiin monelta kohteelta, noidanlukkoja ja mäkiminttua muutamalta kohteelta. Kohteilta etsittiin harvinaistunutta, perinnebiotoopeilla huomionarvoista lajistoa, jota löytyikin monelta kohteelta. Näitä ovat mm. ketoneilikka, kissankäpälä, heinäratamo, keltasara, ketokaunokki, aholeinikki, nurmitatar, kelta- ja musta-apila.

Kartoitustyö jatkuu tulevina kesinä

Mikkelin alueellekin jäi vielä kartoitettavaa. Työtä jatketaan tulevina kesinä siten, että koko Etelä-Savon perinnemaisemat tulevat kartoitettua. Mikäli maanomistajilla on vanha hakamaa, metsälaidun tai niitty, joka kaipaisi tarkempaa selvittelyä, ELY-keskuksen inventoijat ottavat mielellään vastaan vinkkejä uusista kohteista.

Perinnebiotoopit ja perinnemaisemat häviämässä

Viime vuosikymmeninä perinnebiotoopeista on tullut yksi uhanalaisimpia luontotyyppejämme. Perinnebiotoopeiksi kutsutaan kulttuurivaikutteisia, perinteisen maatalouden synnyttämiä luontotyyppejä eli metsälaitumia, hakamaita ja erilaisia niittyjä. Perinnebiotooppien vähenemisen myötä myös niiden lajisto taantuu ja häviää. Perinnemaisemiin sisältyvät luonnon lisäksi vanhat rakennukset, kivi- ja riukuaidat, ladot ja aitat.

Inventoija Hanna Huovinen työssä. Kuva: Anni-Elina Aittamäki

Linkit:

Lisätietoja:

Biologi Hanna Huovinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 231, hanna.huovinen(at)ely-keskus.fi

Maankäyttöasiantuntija Sirpa Peltonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 219, sirpa.l.peltonen(at)ely-keskus.fi


Regional information