Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Pirkanmaan ELY-keskus valittaa Tampereen Vaitinaron vesistötäytön luvasta (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskus vaatii Vaasan hallinto-oikeuteen jättämässään valituksessa Tampereen Vaitinaron vesistötäytölle myönnetyn luvan kumoamista. Lisäksi ELY-keskus vaatii kumoamaan valmisteluluvan, jolla on sallittu töiden aloittaminen muutoksenhausta huolimatta. Yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa pyritään löytämään tilanteeseen mahdollisimman hyvä ratkaisu.

Tampereen kaupunki on hakenut lupaa noin 9 hehtaarin alueen täytölle miljoonalla kuutiometrillä louhetta Näsijärven Vaitinaron ranta-alueella Lielahdessa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt luvan 10.10.2018.

- Aluehallintoviraston myöntämä lupa vesistötäytölle perustuu ELY-keskuksen näkemyksen mukaan puutteellisiin selvityksiin vesistötäytön vaikutuksista Epilänharju - Villilä A:n pohjavesialueeseen. Tämän lisäksi kaupungille on annettu lupa aloittaa hankkeen toteuttamista valmistelevat toimenpiteet, vaikka niiden vaikutusta pohjavesimuodostumaan ei tunneta, kertoo ylitarkastaja Vesa Hyvärinen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

ELY-keskus on lupakäsittelyn aikana tuonut toistuvasti keskusteluissa Tampereen kaupungin kanssa esille, että tehdyt selvitykset eivät ole riittäviä vesistötäytön vaikutusten arvioimiseksi. Vesistötäyttö sijoittuu Näsijärven Vaitinaron rantaan, missä tapahtuu järviveden imeytymistä pohjavesimuodostumaan.

- Vaitinaron täyttö muuttaa pohjavesimuodostuman ominaisuuksia peruuttamattomasti, eikä vaikutuksen suuruutta tunneta riittävän hyvin. Muutos voi vaikeuttaa myös vesienhoitolain mukaisten tavoitteiden saavuttamista, Hyvärinen jatkaa.

Aluehallintoviraston myöntämällä valmisteluluvalla on sallittu työmaatien ja suojausrakenteen rakentaminen jo ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa.

- ELY-keskuksen käsityksen mukaan sallitut toimenpiteet aiheuttavat ympäristössä haitallisia muutoksia, joita ei voi palauttaa ennalleen. Tämän vuoksi vaadimme kumoamaan myös hankkeen valmisteluluvan, toteaa Hyvärinen.

Nykyinen rantaimeytyminen ei ole riski pohjavedelle

Aluehallintovirasto on myöntämässään luvassa edellyttänyt pohjaveden suojausrakennetta pohjavedelle aiheutuvan riskin poistamiseksi. Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan Näsijärvestä tapahtuva rantaimeytyminen aiheuttaa nykytilanteessa riskin pohjavedelle. ELY-keskuksen käsityksen mukaan nykytilanteessa tapahtuvalla rantaimeytymisellä ei ole pohjavesiesiintymälle haitallisia vaikutuksia.  

- Rantaimeytymisen estäminen voi sen sijaan vähentää pohjaveden määrää. Lisäksi suojausrakenne voi muuttaa virtausolosuhteita vaikeasti ennakoitavalla tavalla, minkä seurauksena haitallisia aineita voi lähteä kulkeutumaan ennakoimattomalla tavalla pohjavesimuodostumassa. Riskiä pohjaveden ennakoimattomille muutoksille ja juomaveden pilaantumiselle ei voida ottaa, Hyvärinen painottaa.

Vesistötäytölle on vielä etsittävä parempaa ratkaisuvaihtoehtoa

Vesilain mukaisessa lupaharkinnassa verrataan keskenään hankkeesta yleisille ja yksityisille eduille aiheutuvia hyötyjä ja haittoja. ELY-keskuksen valituksen mukaan pohjavesiesiintymälle aiheutuvat haitat on vertailussa aliarvioitu. Hankkeen hyödyksi on esitetty raitiotien ja kevyen liikenteen yhteyden rakentaminen uuteen Hiedanrannan kaupunginosaan. ELY-keskus ei kyseenalaista kaupungin näkemystä, että raitiotie on yleisen edun kannalta tärkeä hanke, mutta linjaukselle on olemassa myös muita vaihtoehtoja.

- Tunnistamme ELY-keskuksessa täysin hankkeen merkityksen kaupunkikehitykselle ja koko seudulle. Kyseessä on kuitenkin ympäristövaikutuksiltaan hyvin monimutkainen kokonaisuus, jossa pohjaveden riskien hallinta on ELY-keskuksen tarkastelun keskiössä. Aluehallintoviraston päätös vesistötäytön toteuttamiseksi ei tällaisenaan riskejä poista. Jatkamme ja tiivistämme entisestään Tampereen kaupungin kanssa keskusteluja, joissa pyritään yhdessä löytämään mahdollisimman hyvä ratkaisu tilanteeseen, toteaa ELY-keskuksen johtaja Olli Madekivi.

Vaitinaron tulevaisuus on ollut esillä myös Tampereen kaupungin kaavoituksessa. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on ELY-keskuksen valituksesta heinäkuussa 2018 kumonnut Tampereen kantakaupungin yleiskaavasta täyttöalueelle sijoittuneen keskustatoimintojen ja virkistyksen sekoittunutta aluetta koskevan merkinnän. Perusteena oli vesistötäytön pohjavesivaikutuksiin liittyvä epävarmuus.  Tampereen kaupunki on valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus:

- ylitarkastaja Vesa Hyvärinen, puh. 0295 036 332, [email protected]
- johtaja Olli Madekivi, puh. 0295 022 899, [email protected]

- Liite: Pirkanmaan ELY-keskuksen valitus

Kartta pohjavesialueesta, pohjaveden muodostumisalueesta sekä suunnitellusta täyttöalueesta.


Regional information