Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Pohjois-Pohjanmaalla lähes 4 000 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaalla oli marraskuun lopussa 17 900 työtöntä työnhakijaa (ml. lomautetut) ja maakunnan työttömyysaste oli 9,6 %. Työttömiä oli 3 900 vähemmän kuin vuosi sitten, lokakuusta työttömien määrä oli lisääntynyt 100:lla. Työttömyys on laskenut eri puolilla maata. Suhteellisena vuosimuutoksena työttömyyden alenema (-18 %) on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen maan kärkipäässä. Huolimatta hyvästä kehityksestä ovat erot maakunnan kuntien välillä kuitenkin edelleen suuret.  

Työttömyys on laskenut kaikissa keskeisissä seurantaryhmissä Pohjois Pohjanmaalla verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli marraskuun lopussa 2 800, mikä on 500 (-16 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli 5 050 eli 1 900 (-27 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömistä miehiä oli 3 000 ja naisia 2 050. Lomautettuna oli marraskuun lopussa 700 henkilöä, mikä on 300 vähemmän kuin vuosi sitten.

Avoinna olevien työpaikkojen määrä kasvanut vuoden takaisesta

Työvoiman kysyntä on edelleen edellisvuotta suurempaa. Marraskuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan 6 000 työpaikkaa, mikä on 1 000 enemmän kuin vuosi sitten. Myös uusien työpaikkojen määrä lisääntyi: marraskuussa ilmoitettiin avoimeksi 3 000 uutta työpaikkaa – se on 300 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten marraskuussa.

Uusia työpaikkoja tuli marraskuussa avoimeksi eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. myyjille, lähihoitajille ja kiinteistöhuollon työntekijöille), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. kirvesmiehille, rakennustyöntekijöille ja eri alojen koneasentajille) sekä muiden työntekijöiden ammattiryhmälle (mm. rakennusapulaisille sekä ravintola- ja siivousalan työntekijöille). Asiantuntijoiden ammattiryhmän uusista työpaikoista noin puolet oli myyntineuvottelijoiden/myyntiedustajien työpaikkoja. Erityisasiantuntijoiden ammattiryhmään kuuluvia uusia työpaikkoja tuli avoimeksi mm. rakennusinsinööreille, lastentarhanopettajille, myyntipäälliköille ja ohjelmistosuunnittelijoille.

Työnhakijoiden aktivointiaste noussut edellisvuodesta

Marraskuun lopussa aktivointiasteeseen laskettaviin palveluihin osallistujia oli Pohjois-Pohjanmaalla 9 600, mikä on 150 vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Aktivointiaste (34,9 %) oli kuitenkin 4,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Palveluissa olevista naisia oli 5 000 ja miehiä 4 600. Eniten osallistujia oli koulutuksessa (4 400 henkilöä), kuntouttavassa työtoiminnassa (2 100) ja työllistettynä (1 900). Työllistetyistä 67 % työskenteli yksityisellä sektorilla.

Työttömien määrä vuoden takaista alempi kaikissa kunnissa

Marraskuun lopussa työttömien osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli koko maassa 8,7 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 9,6 %. Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste laski 2,1 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Kunnittain alhaisimmat työttömyysasteet olivat Reisjärvellä (5,4, %),  Limingassa (5,9 %) ja Merijärvellä (6,1 %). Korkeimmat työttömyysasteet olivat Taivalkoskella (11,9 %), Vaalassa (11,8 %), Iissä (10,9 %) ja Oulussa (10,8 %). Työttömien määrä oli Pohjois-Pohjanmaalla vähentynyt edellisvuodesta kaikissa alueen kunnissa.

Lisätietoa

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto):
johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Jussi Leponiemi, 0295 056 706
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi


Seuraava Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus ilmestyy torstaina 24.1.2019.

Työllisyyskatsauksen tietolähteenä käytetään Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoa, joka perustuu TE-hallinnon rekisteritietoihin.


Regional information