Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Suunnitteletko vanhan talosi tai aitan korjausta? Avustukset rakennusperinnön hoitoon haettavissa 30.11.2018 asti (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon. Määrärahaa voidaan myöntää avustuksena yksityisille omistajille, yrityksille ja rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille. Ensisijaisia avustettavia kohteita ovat valtakunnallisesti merkittävissä kulttuurihistoriallisissa ympäristöissä sijaitsevat kohteet (www.rky.fi) sekä maakunnallisesti arvokkaat kohteet, mutta avustusta jaetaan harkinnan mukaan myös muille merkittäville kohteille.

Avustuksia myönnetään korjauksiin, joissa edistetään kulttuurihistoriallisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä. Tyypillisiä avustettavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi katon, julkisivujen, ikkunoiden tai ulko-ovien korjaustyöt ja kantavien rakenteiden korjaustyö. Avustuksen saaminen asettaa korjaukselle myös ehtoja. Korjaustyö tulee tehdä siten, että rakennuksen alkuperäinen luonne ja ominaispiirteet sekä historiallinen aitous säilyvät ja rakennusosien tarpeetonta uusimista vältetään.

Vuoden 2019 avustusten hakuaika päättyy 30.11.2018. Päätökset tehdään kevään 2019 aikana. Ensisijainen asiointikanava on sähköinen Aluehallinnon asiointipalvelu.
Lisätietoa ja hakulomakkeet: Rahoitus ja avustukset - Ympäristövastuualue (www.ely-keskus.fi) Yleistä tietoa rakennetusta kulttuuriympäristöstä: www.kulttuuriymparistomme.fi 
 

Karastilan ulkorakennuksen julkisivun korjausta, Sauvo (kuva: Mia Puotunen, 2018).

Vuonna 2018 Varsinais-Suomen ELY-keskus myönsi Varsinais-Suomeen yhteensä 106 000 euroa avustuksia rakennusperinnön hoitoon 31 eri hakijalle. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 81 kpl, joista valtakunnallisesti merkittäville alueille sijoittui 30 kohdetta. Avustettavia kohteita olivat mm. Nousiaisten Paistanojan vanha koulun hirsirungon korjaus sekä Sauvon Karastilan ulkorakennuksen julkisivun korjaukseen.

Satakuntaan avustuksia myönnettiin yhteensä 53 000 euroa 15 eri hakijalle. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 31 kpl, joista kymmenen sijoittui valtakunnallisesti merkittäville alueille. Avustusta myönnettiin mm. Rauman Työväen Asunto Oy Männistön asuinrakennusten kattojen kunnostukseen sekä Honkajoella sijaitsevan Kohtalan tilan pihapiirin aitan ja navetan hirsirunkojen kunnostukseen.

Avustusta myönnettiin mm. Rauman Työväen Asunto Oy Männistön asuinrakennusten kattojen kunnostukseen pinnoittamalla vanha saumapeltikate (kuva: Mia Puotunen, 2018).


Lisätietoja:

tarkastaja Mia Puotunen, p. 0295 022 912
Varsinais-Suomen ELY-keskus

[email protected]


Regional information