Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Työttömien määrä samalla tasolla vuoden 2006
syksyn lukujen kanssa

Trendiviiva kertoo lähikuukausien aikana siitä, että työttömyysluvut tulevat
olemaan alemmalla tasolla vuoden 2018 viimeisen neljänneksen aikana
verrattuna vuoden 2017 vastaavaan neljännekseen. Työttömiä
työnhakijoita oli 6 745 henkilöä vähemmän vuoden 2018 lokakuussa kuin
vuoden 2017 lokakuussa, eli 25 prosenttia. Työttömien lukumäärä oli 600
henkilöä korkeampi kuin oli esimerkiksi vuoden 2006 lokakuussa ja 4
000 työtöntä työnhakijaa alempi kuin oli vuoden 2012 lokakuussa.
Tilanne näyttää samalta kuin vuoden 2006-2008
olleen nousukauden aikana. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli vuoden 2018 lokakuussa
230 141 henkilöä, muutos 15,5 prosenttia laskua. Tampereen kaupungin
tilanne oli suurten kaupunkien välisessä vertailussa niin, että sijoitus oli
yhdestoista sija huonoimmasta päästä laskettuna, eli tilanne oli
Tampereen osalta suhteellisesti ottaen parantunut. Tampere on nyt paremmalla puoliskolla listauksessa.

 

Pirkanmaan tyollisyyskatsaus lokakuu 2018 pdf

 
 
 

Regional information