Navigeringsmeny

Pressmeddelanden 2020

I arkivet för pressmeddelanden hittar du pressmeddelandena som är publicerade före 23.9.2020.  Nyare pressmeddelanden hittar du i nyhetsrummet (sttinfo.fi).

Riksomfattande NTM-centralernas nyhetsrum (sttinfo.fi)

Regional information

Pressmeddelanden till 23.9.2020

Pressmeddelanden 2020 (till 23.9.2020)

Sinilevää yhä vähän Kaakkois-Suomen vesialueilla (Kaakkois-Suomi)

Runsaita levähavaintoja on ollut Kaakkois-Suomen järvillä vähän myös tällä viikolla. Vakiohavaintopaikoista vain Lappeenrannan Haapajärvellä on runsaasti levää. Muilla havaintopaikoilla todetut levämäärät ovat olleet varsin vähäisiä. Yleisöhavainnot perustuvat pääasiassa viime viikonlopun tilanteeseen, jolloin sinilevää oli havaittu muutamalla Kaakkois-Suomen alueen järvellä.  

Itäisen Suomenlahden ulkosaaristossa sinilevien määrä on runsastunut alkuviikon aikana ja levää on havaittu rannikkonäytteenoton yhteydessä runsaasti Haapasaaren ympäristössä ja sen eteläpuoleisella avomerialueella. Rannikon tuntumassa levämäärät ovat toistaiseksi olleet vähäisempiä ja tilanne on hieman vaihdellut. Esimerkiksi Ulko-Tammion alueella levää oli ollut alkuviikolla runsaasti, mutta eilisen näytteenottokierroksen yhteydessä Kaakkois-Suomen rannikon itäisellä osalla, Tammion ja Huovarin alueella ei pintavesikerroksessa todettu sinilevää. Myös Kotkan ja Pyhtään edustalla levämäärät olivat havaintojen mukaan vähäisiä. TARKKA-satelliittikuvien perusteella sinilevää on alkuviikon aikana ollut runsaasti sekä Loviisan edustalla että kattavasti koko Suomenlahden avomerialueella, Suomenlahden suulta Viipurinlahden edustalle.

TARKKA-kuva Itäiseltä Suomenlahdelta.
Kuva SYKE, Tarkka-karttapalvelu. syke.fi/tarkka

Vesitilanne

Kymijoen vesistöalueella järvien vedenpinnat ovat pääsääntöisesti ajankohdalle tyypillisillä tasoilla. Kesän tähänastinen sademäärä, josta varsin suuri osa kertyi parin päivän aikana kesä-heinäkuun vaihteessa, on Kymijoen vesistöalueella varsin lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa, kun tarkastellaan toukokuun alusta alkavaa jaksoa.

Päijänteen pinta on ajankohdan keskimääräisellä tasolla ja lähiviikkojen aikana vedenkorkeuden ennustetaan kesälle tyypilliseen tapaan laskevan. Kalkkisen säännöstelypadon luukut ovat kiinni ja vesi virtaa Päijänteestä pelkästään Kalkkisen luonnonkosken kautta. Päijänteen lähtövirtaama ja Kymijoen virtaama ovat hiukan ajankohdan mediaania pienempiä, ja Päijänteen pinnan laskiessa niiden ennustetaan vähitellen pienenevän kesän edetessä.

Vuoksen vesistössä useimpien järvien ja jokien vesitilanne on ajankohtaan nähden varsin tavanomainen. Lähipäiviksi on ennustettu melko runsaita sateita, mutta ne tuskin muuttavat tilannetta merkittävästi. Joitakin poikkeuksiakin löytyy: esimerkiksi Savonlinnan Suurjärven valuma-alueelle on osunut kesän aikana harvinaisen paljon sateita, kesä-heinäkuussa yhteensä yli 200 mm, minkä vuoksi järven vesi on vuodenaikaan nähden varsin korkealla.

Saimaan laskussa oleva vedenkorkeus on enää noin 5 cm ajankohdan mediaanitason yläpuolella, oltuaan keväällä ajankohtaan nähden hyvin korkealla. Ennusteen mukaan Saimaan pinta laskee elokuun loppuun mennessä 5-15 cm, pysyen ajankohdan keskitason tuntumassa.

Myös Kaakkois-Suomen pienissä vesistöissä vesitilanne on pääosin ajankohdalle tyypillinen. Jänisjoen, Tohmajoen ja Hiitolanjoen vesistöalueilla on satanut tällä viikolla melko paljon ja ennusteen mukaan runsaita sateita on tulossa myös lähipäivinä, mutta rajut muutokset järvien vedenkorkeuksissa ja jokien virtaamissa eivät ole kovin todennäköisiä.

Lähetä omat levähavaintosi Järviwikiin

Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.

Kaakkois-Suomen viranomaiset ja koulutetut vapaaehtoiset seuraavat levätilannetta viikoittain noin 19 havaintopaikalla syyskuun alkuun asti. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) tiedottaa levätilanteesta säännöllisesti.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi.

Verkossa:

Järviwiki:

www.syke.fi:

www.ely-keskus.fi