Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Avustuksia arvokkaan rakennusperintömme hoitoon 141 500 euroa (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain harkinnanvaraista määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon sekä saariston ympäristönhoitoon. Vuonna 2019 Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan saatiin rakennusperinnön hoitoon jaettavaksi määrärahaa 105 000 euroa. Lisäksi ympäristöministeriön saariston ympäristönhoitoon osoitetusta määrärahasta kohdennetaan 36 500 euroa saariston rakennusperinnön hoitoon.

Turun Nikkilän päärakennuksen julkisivulaudoituksen oikeaoppista korjausta. Kuva: TMK/Sanna Kupila.

Pienellä rahalla saadaan paljon aikaiseksi

Avustusten kysyntä ja tarjonta ei aivan kohtaa, sillä tänä vuonna haettu avustussumma oli yli 2,5 milj.e. Määräraha on ollut laskeva vuodesta 2004 alkaen, mutta pienilläkin summilla saadaan oikeanlaisessa ohjauksessa paljon hyvää aikaiseksi. Avustusten merkittävyys on noussut esille myös ympäristöministeriön julkaisussa keväällä 2019:

Selvityksessä todetaan, että avustusten vaikutuksesta kohteiden kunnostaminen on laadukasta ja oikea-aikaista. Avustusten positiivisia taloudellisia vaikutuksia ovat mm. korjatun rakennuksen käyttöiän pidentyminen sekä arvonnousu. Myönnetty avustus, pienikin sellainen, koetaan myös kiitoksena vapaaehtoisesti tehdystä arvokkaasta työstä suomalaisen rakennusperinnön säilyttämiseksi.

Avustuskohteet valitaan yhteistyönä

Rakennusperinnön hoitoa koskevia avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 121 kpl. Avustettavat kohteet valitaan työryhmässä, joka koostuu ELY-keskuksen sekä maakuntamuseoiden edustajista. Valinnassa painotetaan sijaintia esim. jos kohde on valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä tai valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Harkinnanvaraisuus mahdollistaa myöntämisen myös paikallisesti arvokkaalle kohteelle esim. avustuskohteen olessa osa arvokasta pihapiiriä tai jos rakennuksen säilyminen on uhattuna. Myös vanhan talousrakennuksen, aitan tai navetan säilyttävään korjaukseen voidaan myöntää avustusta.

Ehjää ja toimivaa osaa ei kannata uusia

Avustuksia myönnetään rakennusten ulkopuolisiin korjauksiin, joissa edistetään kulttuurihistoriallisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä. Tavoitteena on, että rakennuksen alkuperäinen luonne ja ominaispiirteet sekä historiallinen aitous säilyvät ja rakennusosien tarpeetonta uusimista vältetään. Alueelliset maakuntamuseot vastaavat antikvaarisesta valvonnasta ja sauraavat että korjaustyö täyttää avustusehdot työtapojen ja käytettävien materiaalien osalta.
 

Lisätietoa:

Mia Puotunen, puh. 0295 022 912

Regional information