Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Maaseudun nuoret suunnannäyttäjinä (Pirkanmaa)

Maaseuturahasto tarjoaa useita eri vaihtoehtoja, joilla nuorten omaa aktiivisuutta ja yritteliäisyyttä on mahdollista tukea. Leader-hankkeilla on toteutettu useita kymmeniä nuorille kohdistuneita, esimerkiksi harrastustiloihin liittyneitä investointeja ja yritteliäisyyteen kannustavia kehittämishankkeita. Aivan oma tukimuotonsa on alle 41-vuotiaille, ensimmäistä kertaa maatilan tilanpidon aloittaville nuorille. Ja myös maaseudun muuhun yritystoimintaan kohdistuvat tukimuodot ovat niin nuorten kuin jo pidempään yritystoimintaan harjoittavien haettavissa, jos tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät.

Esimerkkejä rahoitetuista kohteista:

Valkeakosken 4H-yhdistys ry / Ympäristöperhoset -  kehittämishanke

Ympäristöperhoset-hanke kehittää uudenlaista nuoria työllistävää ympäristökasvatus- ja palvelutoimintaa, joka innostaa lapsia, nuoria ja aikuisia toimimaan ympäristön hyväksi ja kannustaa yrityksiä ja yhteisöitä ympäristövastuullisuuteen. Hankkeen toiminta on alkanut 2018 ja jatkuu 2019 vuoden loppuun saakka. Ympäristöperhoset jalkautuvat ihmisten pariin positiivisen viestin kanssa. Nuoret tekevät kierrätysneuvontaa tapahtumissa, pitävät kouluilla itse laatimiaan ympäristöoppitunteja ja toimivat käytännön roskankeräystehtävissä ja roskankeräystempausten vetäjinä.

Yhteyshenkilö:
Anna Rautio, toiminnanjohtaja, Valkeakosken 4H-yhdistys puh. 046 575 1324

Rahoittajan yhteystiedot:
Julijana Ivanova, maaseudun kehittämisen asiantuntija, puh. 0295 036 052

Frantsilan luomuyrttitila Oy / Tuotannon ja kurssikeskuksen kehityshanke - yritystuki

Frantsilan luomuyrttitila Oy on aloittanut investointihankkeen, jonka tavoitteena on tehostaa yrttien käsittelyä ja kuivaamista. Kone- ja laitehankinnat sekä uusi tuotantohalli mahdollistaa yrttien alkukäsittelyn yhdessä tuotantopaikassa. Tämä tuo säästöjä pidemmällä aikavälillä ja mahdollistaa tavoitellun myynnin kasvun lisäämällä tuotannon kapasiteettia ja nopeutta. Lisäksi investointi sisältää Frantsilan Hyvän olon keskuksen tilojen kunnostusta ja yrttien näytetarhan uudistamisen. Frantsilan vanha sukutila on toiminut kurssikeskuksena ja asiakkaiden kosketuspintana Frantsilaan. Nyt tämän rooli markkinoinnissa kasvaa, koska markkinointistrategia korostaa some-vaikuttajien tuomista kokemaan Frantsilaan paikanpäälle. Haluaisimme kunnostaa ja kehittää Hyvän olo keskuksen niin laadukkaaksi, että se toimii matkailijoille opetusvälineenä ja herättää mielenkiintoa Frantsilaa ja tuotteita kohtaan. Frantsilan tila valittiin 6.11.2019 vuoden luontoyritykseksi.

Yhteyshenkilö:
Jupiter Cormier, puh. 0400 757 810

Rahoittajan yhteystiedot:
Petri Tallila, yritysasiantuntija, puh. 0295 036 105

Jaakko ja Heikki Ahola / Sarkasen tila - nuorten viljelijöiden tilanpidon aloitustuki

Pälkäneen Rautajärven kylässä sijaitsevalla Sarkasen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos 2019 vuoden alussa, kun perheen veljekset Jaakko ja Heikki Ahola ottivat  maitotilan vetovastuun. Tuotantotilana toimii vuonna 2011 valmistunut lypsykarjapihatto, jossa on kaikkiaan tilat 150 lehmälle ja 140 nuorkarjalle. Tilan viljelyksessä oleva peltomäärä on n. 160 ha, kun huomioidaan omassa omistuksessa ja vuokralla olevat peltoalueet. Tilan toiminnan kehittämiseksi lähiaikoina on tarkoitus selvittää investointimahdollisuuksia mm. uusiutuvan energian käyttöönottamiseksi (esim. biokaasu, aurinkoenergia) ja lannan käytön tehostamiseksi. Lisäksi viljeltävien peltojen ravinteiden käyttöä on tarkoitus tehostaa tarkemmalla lannoituksella, viljelykierroilla ja testaamalla erilaisten muokkausmenetelmien soveltuvuutta.

Yhteystiedot:
Jaakko Ahola, puh. 040 775 8323

Rahoittajan yhteystiedot:
Mikko Teivaala, rahoitusasiantuntija puh. 0295 036 108

 

Lisätietoja: Anne Värilä, maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava, puh. 0295 036 048
 

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin, kuvassa myös EU-lipppu.
 


Regional information