Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Maaseutukuriiri vaihtui (Etelä-Savo)

Medianomi Sofia Flygare aloitti Etelä-Savon Maaseutukuriiri -viestintähankkeen tiedottajana 1.11.2019.

​Maaseutukuriirin tehtävässä Sofia Flygare keskittyy Etelä-Savon Leader-ryhmien toteuttamien ja ELY-keskuksen rahoittamien maaseudun kehittämishankkeiden tiedotustyöhön eri kanavien kautta. Työhön kuuluu myös kerran vuodessa ilmestyvän Maaseutukuriiri-lehden toimittaminen. Hankkeen tiedottaja tekee tiivistä viestintäyhteistyötä Etelä-Savon ELY-keskuksen viestinnän kanssa.

Pääasiallisina viestintäkanavina toimivat maaseutukuriiri.fi-verkkosivusto sekä someympäristössä Facebook, Twitter ja Instagram.
- Kehotankin seuraamaan näitä kanavia säännöllisesti, koska ajankohtaisin ja tuorein tieto löytyy niistä, sanoo Sofia Flygare. Hyvistä ideoista kannattaa tulla keskustelemaan alueen oman Leader-ryhmän kanssa. Neuvojen lisäksi niiden toteuttamiseen voi olla mahdollista saada rahoitusta Leader-verkoston kautta tai ELY-keskuksen myöntämänä tukena.

- Omalta osaltani haluan tehdä parhaani välittääkseni viestiä Leader-hankkeista, maaseudun ajankohtaisista asioista ja uutisista yhdessä asiantuntijoiden kanssa, sanoo Flygare. Yhteistyöllä onnistumme parhaiten maaseudun elinvoimaisuuden kehittämisessä.

- Koulutukseltani olen toimittaja-medianomi. Olen työskennellyt monipuolisissa viestinnän tehtävissä, kertoo Sofia Flygare. Toimittajan työn lisäksi työsarkani sisältää muun muassa markkinoinnin ja graafisen suunnittelun tehtäviä. Etelä-Savon alueella olen työskennellyt paikallislehden toimittajana Sulkava- ja Puumala-lehdissä. Samalla Etelä-Savon alue on tullut tutuksi eri puoliltaan entistäkin paremmin. Omat juureni ovat Pieksämäellä. Nykyinen asuinpaikkakuntani on Mikkeli.

Maaseutukuriiri on EU-rahoitteinen Etelä-Savon ELY-keskuksen, Veej'jakaja ry:n, Rajupusu Leader ry:n ja Piällysmies ry:n yhteinen tiedonvälityshanke. Hankkeen tavoitteena on tiedottaa eteläsavolaisten toimintaryhmien tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista maaseudun kehittämiseen käytännönläheisin esimerkein.

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Sofia Flygare Maaseutukuriiri, Etelä-Savon maaseutuohjelmien viestintähankkeen tiedottaja p. 0440 155 992 sofia.flygare(at)maaseutukuriiri.fi www.maaseutukuriiri.fi

 


Regional information