Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Ohje työnantajalle: Nämä tiedot työttömyyskassa tarvitsee tulorekisteristä

Työnantajat ovat ilmoittaneet tulorekisteriin tiedot maksamistaan palkoista vuoden 2019 alusta alkaen. Työttömyyskassat alkavat saada nämä palkkatiedot käyttöönsä vuodenvaihteesta 2020 lähtien. Uudistuksen myötä työnantajan ei useimmin enää tarvitse täyttää erillistä palkkatodistusta henkilön jäädessä työttömäksi. Palkkatietoja käytetään työttömyyskassassa ansiopäivärahan määrän laskemiseen ja päivärahaoikeuden tutkimiseen.

Työnantajan tapa käyttää tulorekisteriä vaikuttaa työntekijän toimittamien liitteiden tarpeeseen

Työnantaja voi ilmoittaa tulotietoja tulorekisteriin joko suppeaa tai laajaa ilmoitustapaa käyttäen. Tämän lisäksi työnantaja voi ilmoittaa tulorekisteriin vapaaehtoisia tietoja.

Suppea ilmoitustapa tarkoittaa, että palkka ilmoitetaan ilman erittelyjä. Laajassa ilmoitustavassa palkka eritellään palkanosittain tarkemmin. Näiden lisäksi työnantaja voi halutessaan täyttää tietoja esimerkiksi poissaoloista ja palkan ansaintajaksoista.

Jos työnantaja on täyttänyt tulorekisteriin palkkatiedot laajalla ilmoitustavalla ja ilmoittanut myös vapaaehtoisia tietoja, on todennäköisempää, että kassa saa ansiopäivärahahakemuksen käsittelyyn tarvittavat tiedot suoraan tulorekisteristä eikä hakijan tarvitse toimittaa erikseen palkka- tai työsuhdetietoja.

Tiedote: Näin tulorekisteri vaikuttaa ansiopäivärahan hakemiseen (tyj.fi)

Ohje työnantajalle: Työttömyyskassan tarvitsemat tiedot tulorekisteristä (tyj.fi)


Regional information