Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Osaajien saamiseksi tarvitaan eri toimijoiden saumatonta yhdessä tekemistä (Lappi)

Elinkeinoelämän myönteiset tuulet ja vireillä olevat investoinnit tuovat mukanaan monenlaisia positiivisia vaikutuksia alueelle. Lappiin on kehittynyt uusia toimialoja perinteisten rinnalle, alueelle on syntynyt uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Positiivinen kehitys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia haasteita ratkaistavaksi. Osaamisvaatimusten muuttuessa, väestön ikääntyessä ja nuorten ikäluokkien supistuessa yritysten tarvitsemien osaajien saaminen on vaikeutunut. Huomattava osa alueen yrityksistä kokee, että pula työntekijöistä on este yrityksen kasvulle ja kehittymiselle.

Miten ELY-keskus ja TE-toimisto vastaavat haasteeseen?

Osaavan työvoiman saatavuus on yksi koko ELY-keskuksen toiminnan keskeisistä painopistealueista. Konkreettisimmin se ankkuroituu elinkeinot, työvoima ja osaaminen vastuualueelle sekä Lapin työ- ja elinkeinotoimistoon.

Nykytilanteessa on tärkeä saada kaikki potentiaaliset alueen osaajat työhön. Tähän tarvitaan koulutuksellisia ratkaisuja esimerkiksi muuntokoulutuksia ja muita työ- ja elinkeinotoimiston palveluja madaltamaan työllistymisen kynnystä esimerkiksi osatyökykyisille. Lisäksi tarvitaan toimenpiteitä kansainvälisen liikkuvuuden lisäämiseksi.

Kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseksi Lapissa on hyviä kokemuksia eurooppalaisen työnvälitysverkoston (EURES) hankkeen kanssa toteutetuista rekrytointitapahtumista verkossa. Näitä on tarkoitus jatkaa ja kehittää sekä hyödyntää muut kansainvälistymistä tukevat palvelut. Esimerkiksi Team Finlandin palveluvalikoimasta löytyy monipuolisia vaihtoehtoja.

Parasta aikaa on käynnissä Osaajia Lappiin –pilotti, jonka keskeisenä tavoitteena on tarjota tietoa muuttajien tueksi ja kehittää alueen työnantajien rekrytointiosaamista. Pilotissa on mukana viisi lappilaista kuntaa.

Minkälaista yhteistyötä tarvitaan toimijoiden kesken osaajien saamiseksi Lappiin?

Työ yksin ei ole riittävä vetovoimatekijä muuttoa harkitsevalla. Työn lisäksi tarvitaan asuntoja, palveluja, koulutus- ja opiskelumahdollisuuksia, sujuvat liikennejärjestelyt ja viihtyisä elinympäristö, joka mahdollistaa harrastukset.

Näiden olosuhdetekijöiden kehittämiseen tarvitaan eri toimijoiden tavoitteellista yhdessä tekemistä. Tarvitaan kuntia, oppilaitoksia, yrityksiä, palveluntuottajia ja kolmannen sektorin toimijoita.  Lisäksi työn vauhdittamiseksi tarvitaan erilaisia hankkeita sekä rohkeita pilotointeja ja kokeiluja.

Esimerkiksi Lapissa meillä on rohkaisevia kokemuksia tuloksellisesta toimijoiden yhteistyöstä suurhankkeiden valmistelussa ja alueellisesta työllisyyden kuntakokeiluhankkeesta.  

Luodaan yhdessä edellytyksiä Lapin menestymiselle. Ollaan Lapissa tässäkin edelläkävijöitä!

Marja Perälä
johtaja
Lapin ELY-keskus, elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue

Artikkeli on julkaistu Lapin Kansassa 13.5.


Regional information