Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Sidosryhmät ovat tyytyväisiä Pirkanmaan ELY-keskuksen toimintaan (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskus nähdään yhteistyökumppanien silmin asiantuntevana, osaavana, helposti lähestyttävänä ja yhteistyötaitoisena toimijana. Tämä käy ilmi vastikään julkaistuista sidosryhmäkyselyn tuloksista. Ne ovat myös parantuneet edellisestä, vuonna 2017 tehdystä kyselystä. Lämmin kiitos kyselyyn osallistuneille.

Sidosryhmät arvioivat Pirkanmaan ELY-keskuksen olevan myös näkyvä ja vaikuttava alueellinen toimija. Vastaajat olivat myös tyytyväisiä Pirkanmaan ELY-keskuksen viestintään. Kokonaistyytyväisyys on parantunut selvästi, sillä he arvioivat sen olevan asteikolla 1-5 keskimäärin 4,04, kun se edellisessä kyselyssä oli 3,78.

- Tuloksiin on osaltaan varmasti vaikuttanut maakuntauudistuksen valmistelun myötä tiivistynyt yhteistyö alueen eri toimijoiden kanssa. Näitä yhteistyöverkostoja on tarkoitus hyödyntää jatkossakin toimintamme ja palveluidemme kehittämisessä, sanoo Pirkanmaan ELY-keskuksen johtaja Juha Sammallahti.

Kehitettävääkin löytyy tehokkuudessa ja nopeudessa, joustavuudessa, toimintatapojen yhtenäistämisessä ja sisäisessä yhteistyössä sekä asiakaslähtöisyydessä. Lisäksi kyselyyn vastaajat näkevät kehittämisen varaa alueen asioiden edistämisessä valtakunnallisesti sekä valtakunnallisen politiikan jalkauttamisessa alueelle.

ELY-keskusten valtakunnallinen sidosryhmäkysely toteutettiin lokakuussa viidettä kertaa ministeriöiden, virastojen, palveluntuottajien, yhteistyökumppaneiden ja muiden viranomaisten edustajille.


Regional information