Navigeringsmeny

Nyheter 2020

Regional information

Nyheter 2020

Koronaviruksen vaikutukset maaseudun investointi- ja kehittämishankkeisiin (Päivitetty) (Satakunta)

Uutinen on päivitetty vastaamaan 4.5.2020 voimaan tullutta lakia.

Olemme koonneet tähän vastauksia muutamiin meille Satakunnan ELY-keskukseen tulleisiin kysymyksiin. Ongelman tullessa vastaan ota välittömästi yhteyttä rahoitus- tai maksatuskäsittelijöihimme, niin yritetään yhdessä miettiä keinot tilanteesta selviämiseen.

Jatkoajan myöntäminen

Toimenpiteen toteuttamiselle voidaan myöntää lisää jatkoaikaa silloin, kun viivästyminen on aiheutunut koronaepidemiasta johtuvista poikkeuksellisista olosuhteista. Tämän perusteella jatkoaikaa voidaan myöntää vuodeksi.

ELY-keskus suhtautuu jatkoaikojen myöntämiseen lähtökohtaisesti positiivisesti. Jatkoaika- ja muutoshakemukset ratkaistaan kuitenkin tapauskohtaisesti. Toteutusaikaa voidaan pidentää nykyisten säädösten perusteella korkeintaan kahdesti ja enintään vuoden kerrallaan.  Tämän lisäksi voidaan myöntää siis vielä kolmas jatkoaika, mikäli viivästyminen on aiheutunut koronaepidemiasta.

Hakijan tulee tehdä asianmukainen jatkoaikahakemus Hyrrä-järjestelmässä ennen toteutusajan päättymistä.

Maksuhakemukset

Yritys- ja hanketukien sekä maatilainvestointien maksatusten käsittely toimii täysin normaalisti, joten nyt on hyvä hetki hakea maksatusta. Tukea voit hakea nyt myös useammassa erässä kuin tukipäätöksessä on mainittu. Ota yhteyttä ELY-keskukseen, jos sinulla on kysyttävää maksatuksen hakueristä tai jos et jostain syystä pysty noudattamaan maksuhakemusten jättämisen määräaikoja.

Toimenpiteen keskeytyminen tai peruuntuminen

Mikäli joudut jostain syystä keskeyttämään tai perumaan tuen myöntämisen kohteena olevan toimenpiteen, ole välittömästi yhteydessä ELY-keskukseen.

Investointien tarkastaminen

Paikan päällä tehtävät investointihankkeiden tarkastukset pyritään pääosin tekemään vaihtoehtoisia keinoja hyödyntäen. Tuensaajalta edellytetään tällöin mm. valokuvien toimittamista maksatushakemusten liitteeksi. Mikäli käynti paikan päällä on välttämätön tuen maksamiseksi, tullaan se suorittamaan erityisen huolellisesti annettuja ohjeita noudattaen ja asiakkaan kanssa yhdessä toimintatavasta sopien.

Kehittämishankkeissa järjestettävät tilaisuudet

Hankkeissa suunnitellut seminaarit, koulutustilaisuudet, kokoukset ja muut tapahtumat voi korvata digitaalisia yhteyksiä hyväksikäyttäen. Fyysisiä yritys- ja tilakäyntejä on syytä välttää ja ne voidaan niin ikään järjestää myös virtuaalisesti.

Kehittämishankkeiden sisällölliset muutokset

Epidemia saattaa aiheuttaa monenlaisia muutostarpeita hankkeen käytännön toteuttamiseen. ELY-keskus suhtautuu muutoksiin lähtökohtaisesti positiivisesti, kunhan mm. hankkeen kohderyhmä ja tuen myöntämisen tarkoitus säilyvät ennallaan. Ole kuitenkin kaikissa muutostilanteissa yhteydessä ELY-keskukseen tai Leader-ryhmääsi.

Peruuntuvien matkojen ja tapahtumien kustannukset

Mikäli hankesuunnitelman mukaisia matkoja peruuntuu tai siirtyy, on kulujen korvaamista aina ensin tiedusteltava lento- ja junayhtiöiden tai matkavakuutuksen kautta. Koronaviruksen takia peruttujen matkojen ja tapahtumien kulut ovat tukikelpoisia siltä osin, kun niihin ei ole mahdollista saada palautusta tai hyvitystä muuta kautta ja kun kustannukset kohdistuvat hankkeelle. Samoin peruuntuneiden matkojen ja tapahtumien suunnittelusta aiheutuneet työkustannukset ovat tukikelpoisia.

Yksityisen rahoitusosuuden korvaaminen julkisella rahoituksella

Maaseutuohjelman ja voimassa olevan lainsäädännön perusteella yksityistä rahoitusosuutta ei voida korvata julkisella rahoituksella.

Uusien tukien myöntäminen

Uusien tukien hakeminen ja myöntäminen jatkuvat täysin normaaliin tapaan niin yritystuen, hanketuen kuin maatilarahoituksenkin osalta. Maaseutuohjelman rahoitus ei kuitenkaan ole luonteeltaan kriisirahoitusta, jolla voitaisiin suoraan vastata koronavirusepidemian aiheuttamiin välittömiin haasteisiin.

ELY-keskuksen toiminta

Hanke-, yritys- ja maatilarahoituskäsittelijät tekevät toistaiseksi etätyötä. Vältämme matkustamista sekä kasvokkain tapahtuvaa kanssakäymistä ja kokouksia. Asiakastapaamiset järjestetään lähtökohtaisesti Teams-kokouksina ja pystymme osallistumaan myös Skype-kokouksiin. Olemme luonnollisesti tavoitettavissa myös puhelimitse ja sähköpostitse.

Ole yhteydessä ELY-keskuksen asiantuntijoihin, kun kysymyksiä herää! Teemme yhdessä Ruokaviraston ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa parhaamme helpottaaksemme koronavirustilanteen aiheuttamia haasteita.

Ajankohtaista lisätietoa Ruokaviraston sivulta: ruokavirasto.fi/teemat/koronavirus-covid-19/

Satakunnan ELY-keskuksen yhteyshenkilöt:

Sähköpostiosoite [email protected], ELY-keskuksen vaihde 0295 022 000

Yritysrahoitus

  • Ari Nummelin ja Jari Hankaankorpi

Kehittämis- ja Leader-hankkeet

  • Raija Wessman ja Salme Pihlajamaa (virkavapaalla 23.4 saakka)

Maatilarahoitus

  • Katriina Rosvall ja Ismo Häyhä

Maksatuskäsittelijät

  • Jonna Aalto, hanke- ja yritystuet
  • Tia Mäensivu, hanke- ja yritystuet
  • Eija Kaukovaara, maatilarahoitus
  • Kaija Rajakallio, maksatusten ratkaisija

Maaseutuyksikön päällikkö

  • Timo Pukkila

Alkuperäinen uutinen päivitetty 6.5.2020